KOritseelinen kuvituskuva, jossa keskellä kädet yhdistyvät.

Yhdessä!

Yhdessä! -hankkeessa VAAOn tavoitteena on määrittää, kuvata ja toimeenpanna eli toteuttaa jo hankkeen aikana opiskelijoiden osallistamiselle vakiintuneet systemaattiset toimintaprosessit ja niiden sisältämät konkreettiset toimet. Prosessiin sisällytetään toimintoina opiskelijakuntatoiminta ja muu opiskelijoiden osallistaminen sekä teemoina ryhmäytyminen, yhdenvertaisuus, tasa-arvo ja yhteisöllisyys, kestävä kehitys sekä usko parempaan tulevaisuuteen. Projektissa hyödynnetään aiemmissa hankkeissa luotuja opiskelijoiden hyvinvointiin tähtääviä kehittämistuotoksia.

Projektin kohderyhmiä ovat opiskelijat, opiskelijakunta ja mahdolliset tuutorit tai muut opiskelijoista koostuvat sisäiset vaikuttajaryhmät sekä opetus- ja ohjaushenkilöstö. Prosessin lisäksi ja sen seurannan tueksi luodaan ja päivitetään seurantamenetelmät ja niiden hyödyntäminen. Esimerkkinä tästä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvokysely ja sen huomioiminen osana systemaattista laadunhallintaa, jossa huomioidaan yhdenmukaisuus ja vertailtavuus hankeverkostossa.

Tavoitteena on myös perehtyä hankeverkostossa tapahtuvaan monipuoliseen mediasisällön käyttöön ja suunnitella niiden hyödyntämisen mallit myös VAAOssa. Hankkeen rahoittaa Opetushallitus.

(Kuva luotu tekoälyn avulla)

Projektissa VAAOn yhteistyökumppanit ovat:
Hyria
Lappia
Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymä
Perho Lto

Projektiaikataulu: 12/2022–4/2025


Heräsikö jotain kysyttävää?

Autamme mielellämme.

Katso yhteystiedot

Siirry takaisin sivun alkuun