Valkeakosken ammattiopisto, VAAO. Pitkähiuksinen henkilö katsoo kameraan ja pitelee käsissään papereita. Henkilöllä on musta paita päällä ja toisessa kädessä rannekello.

Opiskelijoita työelämään

Työpaikalla tapahtuva oppiminen on olennainen osa ammatillisia opintoja. Se on työpaikalla järjestettävää, tavoitteellista ja ohjattua opiskelua työtehtävien kautta. Tarkoitus on, että opiskelija oppii osan työtaidoista työelämässä.

Työpaikalla oppimisesta sovitaan työnantajan ja koulutuksen järjestäjän kesken laadittavalla kirjallisella koulutus- tai oppisopimuksella. Silloin kun työnantaja ei maksa työpaikalla oppijalle palkkaa, solmitaan koulutussopimus ja palkallisessa työssä oppisopimus.  Koulutussopimuksen aikana opiskelija saa samoja opintososiaalisia etuja kuin oppilaitosympäristössä opiskellessaan, esimerkiksi opintotukea ja koulumatkatukea.

Koulutussopimus ja oppisopimus

Kun opiskelija tulee teille oppimaan 

  • Tutustutte tulevaisuuden tekijöihin 
  • Varmistamme yhdessä laadukkaan koulutuksen ja oppimispolut
  • Varmistamme yhdessä, että työntekijöitä on myös tulevaisuudessa 

Vaihtoehtona joko koulutussopimus tai oppisopimus.

Työelämässä tapahtuva oppiminen

Oppilaitos- ja yritysvierailut 

Olette toivottuja vieraita VAAOlla. Tehdään yhteistyötä toimialanne esiin nostamisessa. Ottakaa yhteyttä meihin, niin sovitaan tapa, jolla voitte tulla esittelemään toimintaanne tulevaisuuden ammattilaisille. Tai me tulemme teille. Yhdessä tekemällä varmistamme tulevaisuuden osaamisen.

Ota yhteyttä!

Kunelius Teija

Työelämäkoordinaattori

Opiskelijapalvelut

+358447061088

Heräsikö jotain kysyttävää?

Autamme mielellämme.

Katso yhteystiedot

Siirry takaisin sivun alkuun