Opiskelijatarinat

3.1.2023

Opiskelijatarina Leosta

Valkeakosken ammattiopisto, VAAO. Henkilökuvassa henkilö seisoo hymyillen talon edessä. Hänellä on päällään valkoinen kauluspaita ja tumma puvuntakki.

Ammattikoulusta yliopistoon

Olen Leo Sappinen, 22-vuotias ja kotoisin Valkeakoskelta. Aloitin omat opiskeluni Valkeakosken ammattiopistossa vuonna 2016 kansainvälisellä merkonomilinjalla ja valmistuin vuonna 2019 YO-merkonomiksi, eli ylioppilaaksi sekä merkonomiksi. Opiskelu VAAOssa oli käytännönläheistä ja sainkin olla mukana monissa mielenkiintoisissa yritysprojekteissa jo ensimmäisistä viikoista lähtien. Merkonomitutkintoni opiskelin kaksoistutkintona, joka mahdollisti lukio-opintojen suorittamisen samanaikaisesti Valkeakosken lukiossa. Saimme mahdollisuuden suorittaa kursseja myös Hämeen ammattikorkeakouluun tradenomilinjalle, joten tiivis yhteistyö oppilaitosten välillä tarjosi monipuolisen opintokokonaisuuden sekä erinomaiset valmiudet niin työelämään kuin jatko-opintoihinkin.

Pidin opiskeluajastani VAAOlla ja voin lämpimästi suositella VAAOn tarjoamaa koulutusta sekä ilmapiiriä muillekin. Opiskelijoita tuetaan henkilökohtaisella tasolla ja opintoja on mahdollista räätälöidä omien kiinnostuksenkohteiden mukaisesti. Kaksoistutkinto oli todella hyvin sovitettu ja joustava kokonaisuus, joten aikataulutus sekä työmäärä osoittautuivat juuri sopiviksi. VAAOn kautta sain myös tukea työpaikan löytämiseen Suomessa sekä mahdollisuuden lähteä yhdeksi kevääksi kerryttämään kansainvälistä työkokemusta Saksaan.

Valmistuttuani Valkeakosken ammattiopistosta suoritin varusmiespalveluksen ja aloitin jatko-opinnot Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Ammatillisesta koulutuksesta sekä erityisesti sen aikana kertyneestä käytännön osaamisesta on ollut runsaasti hyötyä myös yliopistossa. Opinnot ovat edenneet yliopistossakin vauhdilla ja joulukuussa 2022 palautin kandidaatin tutkielmani. Kevätlukukaudeksi 2023 muutan Singaporeen suorittamaan vaihto-opintojani yritysrahoituksen parissa, jonka jälkeen opinnot jatkuvat Euroopassa kohti maisteritutkintoa.

Tulevaisuudelta odotan merkityksellisiä työtehtäviä kansainvälisessä ympäristössä rahoitusalalla.

Haluan kiittää erityisesti VAAOn opetushenkilökuntaa mukavista opiskeluvuosista sekä saamastani tuesta. Kannustan kaikkia etsimään tietoa omista kiinnostuksenkohteistaan, ja sitä kautta löytämään omia polkuja opiskeluun sekä työelämään. Älä anna omien ennakkoluulojesi estää sinua ja vedä rima rohkeasti korkealle!

Katso täältä VAAOn koulutukset

Saatat kiinnostua myös näistä

Lue kaikki artikkelit

Valkeakosken ammattiopistossa (VAAOssa) Lähihoitajaksi opiskelelevan Niinan opiskelijatarina,

Opiskelijatarinat

Valkeakosken ammattiopisto, VAAO, sadepisarat ikkunaruudussa. Liittyy aiheeseen mistä apua elämän surullisissa käänteissä.

VAAO

Mistä apua elämän surullisiin käänteisiin?

Lue artikkeli Mistä apua elämän surullisiin käänteisiin?
Valkeakosken ammattiopisto, VAAO. Kolme henkilöä seisoo roll upin edessä.

VAAO

Ammatillisen osaamisen kumppanuusfoorumissa sykki yhteistyön voima

Lue artikkeli Ammatillisen osaamisen kumppanuusfoorumissa sykki yhteistyön voima

Tilaa VAAOn uutiskirje

Lähetämme viestejä maltillisesti. Emme luovuta sähköpostiosoitteita ulkopuolisille.

Heräsikö jotain kysyttävää?

Autamme mielellämme.

Katso yhteystiedot

Siirry takaisin sivun alkuun