VAAO

1.8.2024

Tämä maailma tarvitsee hyviksiä – hyvinvointivalmentaja rakentamassa yhteisöllisyyttä 

Elämme ajassa, jossa nuoriin kohdistuvat vaatimukset tuntuvat yhä haasteellisimmilta. Arki on yhä nopeatempoisempaa ja digitaaliset kanavat vaativat huomiota, mikä vie aikaa muulta tekemiseltä. Sosiaalinen media näyttää nuorille kuvastoa täydellisestä elämästä. Kasvokkain kohtaamisille ja läsnäololle on yhä vähemmän aikaa. 

Syksyllä koulujen alkaessa uusi jännittävä ympäristö ja ihmispaljous aiheuttaa stressiä, mikä näkyykin oppilaitoksissa levottomuutena ja jopa häiriökäyttäytymisenä. Tämä saa toiset oppilaat vetäytymään kuoreensa, mikä puolestaan estää sosiaalisten suhteiden syntymistä. Näihin haasteisiin haluttiin viime syksynä Valkeakosken ammattiopistolla löytää toimiva ratkaisu. Henkilöstö mietti keinoja rauhoittaa kampusta ja luoda turvallisemmalta tuntuvaa ilmapiiriä yhteisöllisyyden lisäämiseksi. Tavoitteena on saada nuoret viihtymään opintojen parissa ja tarjota kaikille kannustava, turvallinen yhteisö kasvaa aikuiseksi.  

Aitoja kohtaamisia

”Mietimme koululla, miten saamme ylläpidettyä lämpimän ja välittävän ilmapiirin, josta VAAO on aina ollut tunnettu. Keskustelimme rauhattomimpina hetkinä, jolloin kampuksella oli levotonta, jopa siitä, että palkkaisimme vartijan partiomaan alueella. Se tuntui kuitenkin vieraalta ajatukselta, sillä täällä on tosi mukavaa porukkaa opiskelemassa”, kertoo apulaisrehtori Pirjo Hauvala. ”Koko henkilöstö ymmärsi, että nuoret tarvitsevat ihan jotain muuta. Se mitä nuori tarvitsee, on tulla nähdyksi ja kuulluksi – aidosti.” 

Koululla ryhdyttiin suunnittelemaan asiaa nopealla tahdilla ja haettiin uudelle lähestymistavalle tukea Opetus- ja kulttuuriministeriöstä kehityshankkeen muodossa. Heti vuoden 2024 alussa saatiinkin käynnistettyä Yhdessä -hanke, jonka painotuksena on opiskelijakunnan osallistaminen ja opiskelijakunta- ja tutortoiminnan kehittäminen ja sitä kautta opiskelijoiden hyvinvoinnin edistäminen. Hankkeen veturina ja keulakuvana toimii hyvinvointivalmentaja Heikki Harju. Vuodenvaihteessa palkatun hyvinvointivalmentajan työssä jalkautuminen opiskelijoiden keskuuteen sekä opiskelijoiden haasteiden ennaltaehkäisy ovat avainasemassa. 

Puolisen vuotta  Hyvis-Heikin aloittamisen jälkeen koko henkilöstö jakaa mielipiteen siitä että, tilanne on rauhoittunut ja ilmapiiri koululla on parantunut. Hyvinvointivalmentaja Harju kuitenkin muistuttaa, että luottamuksen rakentaminen ja organisaatioilmapiirin kehittäminen ei ole helppoa tai nopeaa. Tärkeimpinä asioita onnistumisen kannalta Harjun mielestä on arvostava ja aidosti läsnä oleva kohtaaminen kiireettä. Harju arvostaa muiden oppilashuollon toimijoiden ja opettajien tekemää työtä, ja toteaa samaan hengenvetoon, että heidän työnsä on oppimistavoitteisiin sidottua ja aikataulutettua. Siitä syystä hänen roolinsa ja jatkuva läsnäolonsa sekä aikatauluttamaton lähityö nuorten kanssa on tärkeää. ”Ajatus on tarjota nuorille myös paineettomia kohtaamisia aikuisten kanssa. Juttutuokioita ilman ennalta määrättyä aihetta tai tavoitetta. Haluan myös auttaa porukoita yhdistymään. Käyn juttelemassa kaikissa ringeissä ja siten näytän mallia, kutsun mukaan pelihetkiin tai muuhun yhdessä tekemiseen. Yksi tehtäväni onkin edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta – kaikki ovat koululla yhtä tärkeitä”, täsmentää Harju. ”Yhteisöllisyyden kehittämiseksi suunnittelenkin yhdessä tekemistä muiden kanssa. Yhteisöllisyyden kehittämiseen tarvitaan kaikkien panosta.” 

Digiajan haasteita nuorten elämässä

Haasteellisinta työssä on Harjun mukaan nykynuorten yleiset ongelmat, joita aiheuttavat päihteiden helppo saatavuus, vape (sähkötupakka), älypuhelinten koukuttavuus, videokuvaaminen salaa ja sosiaalisen median väkivallan ihannointi. Nämä kaikki haittaavat yöunta, keskittymiskykyä ja vähentävät liikunnallisuutta. ”Yksin ei voi paljonkaan näille asioille tehdä, koska nämä ovat yhteisöllisiä haasteita, mutta jos otamme yhteisen mission luoda uusia käytäntöjä niin voimme päästä pitkälle” 

Esimerkiksi voi ottaa liikenteen, kun autot 1900-luvulla yleistyivät ja tulivat tehokkaiksi, oli tarve säätää sääntöjä, rajoituksia ja turvavälineitä. Sillä on saatu liikennekuolemat vähennettyä neljännekseen muutamassa vuosikymmenessä, vaikka liikennemäärät monikertaistuneet.  ”Harjoittelemme kaikki, aikuiset ja nuoret, elämään digitaalisessa maailmassa. Olen enemmän huolissani aikuisista kuin nuorista. Luotan siihen, että nuoret oppivat elämään tässä digitaalisessa maailmassa, jos me aikuiset osaamme tarjota hyödyllisiä toimintamalleja.”

Hyvinvointivalmentaja haastaakin kaikki vanhemmat ja muut aikuiset yhdessä kehittämään ja harjoittelemaan toimivia yhteisöllisyyden käytäntöjä tässä uudessa informaatioyhteiskunnan ajassa sekä harjoittamaan läsnäolontaitoa ja siten näyttämään hyvää aikuisen mallia ja kohtaamaan jokaisen ihmisen arvostavasti.  

Nyt elokuussa, lukuvuoden alkaessa, olemmekin VAAOssa valmiina vastaanottamaan uudet ja jo aiemmin aloittaneet opiskelijat hyvillä mielin.  

Saatat kiinnostua myös näistä

Lue kaikki artikkelit

VAAO, Valkeakosken ammattiopisto, Pitkähiuksinen henkilö esittelee hymyillen kunniakirjaa, kuva P. Holma

VAAO

Sari Pitkäkoski on vuoden VAAOlainen

Lue artikkeli Sari Pitkäkoski on vuoden VAAOlainen

VAAO

VAAO Gaala 2024: opiskelijoiden juhla

Lue artikkeli VAAO Gaala 2024: opiskelijoiden juhla
Valkeakosken ammattiopisto, VAAO, yhteishaku, Oikealla nuori henkilö, jolla on puna-mustaruudullinen takki, keskustelee toisen toisen mustatakkisen nuoren kanssa. Nuoret henkilöt istuvat portailla.

VAAO

Tilaa VAAOn uutiskirje

Lähetämme viestejä maltillisesti. Emme luovuta sähköpostiosoitteita ulkopuolisille.

Heräsikö jotain kysyttävää?

Autamme mielellämme.

Katso yhteystiedot

Siirry takaisin sivun alkuun