Opiskelijatarinat

12.12.2022

Opiskelijatarina Jannesta

Valkeakosken ammattiopisto, VAAO. Henkilökuvassa henkilö katsoo ylöspäin kameraan ja hymyilee. Hänellä on tummakehyksiset silmälasit ja musta huppari

Rohkeasti unelmia kohti

Olen Janne Nokelainen-Sundberg, 31-vuotias tamperelainen. Aloitin hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinnon, parturi-kampaajan opinnot maaliskuussa 2022. Tämä on kolmas ammatillinen tutkinto mitä opiskelen. Aiemmilta ammateiltani olen ravintolakokki ja lähihoitaja. Lähihoitajan töitä tein noin kuusi vuotta, mutta yhden yövuoron jälkeen viimein päätin ruveta kurkottelemaan unelmiani kohti. Vaimoni kysyi Facebookissa hyvää parturi-kampaamolinjaa Pirkanmaalla, ja monet kehuivat Valkeakosken ammattiopistoa, joten päätin koittaa onneani ja hakea. Sain opiskelupaikan ja tässä sitä ollaan.

Opiskeluni ovat sujuneet todella hyvin. VAAOssa on mahdollista rakentaa todella henkilökohtaistettu opintopolku. Minulle oli kaikista tärkeintä koulua valitessani, että minua kuunneltaisiin ja saisin luoda sellaisen aikataulun, joka sopii perheelliselle. Teoriaopinnot käyn koululla ja muu oppiminen tapahtuu työelämässä. Olen ollut heinäkuusta 2022 asti harjoittelussa Tampereen Linnainmaan Hiustalolla, ja jatkan siellä oppimista oppisopimuksella tammikuusta 2023 alkaen. Työkuvaani Hiustalolla kuuluu mm. hiusten leikkaaminen, värjääminen, tuotteiden myyminen ja asiakaspalvelu. Harjoittelussa olen saanut paljon käytännön työkokemusta ja se on erityisen tärkeää luovassa ammatissa, että käden jälki harjaantuu. Luovuus on se mun juttu.

Suunnitelmissa on valmistua syksyllä, tai jouluna 2023. Valmistumisen jälkeen aion jatkaa töitäni Hiustalolla. Haaveena on myös oma parturikampaamoyritys ja kun kertyy enemmän työkokemusta, voisin pitää erilaisia koulutuksia aiheeseen liittyen. Haluan tulevaisuudessa olla hiusalan sekatyöläinen.

Suosittelen kaikille aikuisopiskelijoille valitsemaan pienemmän koulun opiskelupaikaksi. Koen, että VAAOssa oikeasti välitetään oppilaista. Sinua kuunnellaan aidosti ja saat apua ja tukea niihin asioihin mihin oikeasti niitä tarvitset. Minulle tukea ja oppeja on antanut esimerkiksi Outi Mäkiselkä.

Kehotan kaikkia menemään rohkeasti omia unelmia kohti. Koskaan ei ole liian myöhäistä kouluttautua uuteen ammattiin.

Katso täältä VAAOn koulutukset

Saatat kiinnostua myös näistä

Lue kaikki artikkelit

VAAO

Taitaja-kilpailu antoi enemmän kuin osasin odottaa

Lue artikkeli Taitaja-kilpailu antoi enemmän kuin osasin odottaa

VAAO

Juhlimme valmistuneita ja vietimme koko VAAOn joulujuhlaa

Lue artikkeli Juhlimme valmistuneita ja vietimme koko VAAOn joulujuhlaa
Juhlimme VAAOssa valmistuneita ammattilaisia 11.10.24

VAAO

Tilaa VAAOn uutiskirje

Lähetämme viestejä maltillisesti. Emme luovuta sähköpostiosoitteita ulkopuolisille.

Heräsikö jotain kysyttävää?

Autamme mielellämme.

Katso yhteystiedot

Siirry takaisin sivun alkuun