VAAO

22.12.2022

Juhlimme valmistuneita!

Valkeakosken ammattiopisto, VAAO, opiskelija pitää puhetta juhlassa.

Valkeakosken ammattiopistosta on syyslukukauden aikana valmistunut 122 tutkinnon suorittajaa. Juhlimme tänään uusia ammattilaisia.

Uusi kosmetologi ja kosmetiikkaneuvoja Riikka Uolamo-Nieminen piti valmistuvan opiskelijan puheen, jonka haluamme teidän kanssanne jakaa. Opiskelijamme ovat tähtiä!

”Hyvät vastavalmistuneet ja muu juhlayleisö! On suuri ilo saada pitää juhlapuhe meille valmistuneille.

Olo on kieltämättä hieman hämmentynyt – nytkö tämä päivä todella koitti? Tässä me nyt olemme – valmiina jatkamaan matkaa. Meillä kaikilla on omanlainen polku, jota pitkin olemme kulkeneet tähän pisteeseen. Osalla se polku on jo pidempi ja takana on vuosien opinnot ja työelämä. Onneksi on aina mahdollisuus kääntää uusi sivu elämässä ja toteuttaa vanhojakin haaveita. Kaikkihan on mahdollista kun luottaa itseensä ja pyrkii kohti onnea.

Nina Ramstadiuksen sanoin, jätä jälkesi niihin askeliin, jotka johtavat suuriin unelmiin. Voimmekin todeta, että meidän jokaisen matka jatkuu kohti omannäköisiä unelmia. Osalla meistä on jo rakenteilla oma yritys, missä saamme hyödyntää saamiamme oppeja ja kasvattaa ammattitaitoamme kauneudenhoitoalalla. Kosmetologin työ vaatii jatkuvaa oppimista ja on ihanaa päästä tekemään sitä suurella sydämellä.

Opiskelu täällä oli todella mukavaa ja meidän ryhmällämme oli alusta asti aivan mahtava yhteishenki. Eihän me haluttais vielä edes lähteä täältä! Ikävä tulee koulukavereita, yhteistä tekemistä ja eniten varmaankin tuota valmista maittavaa ruokaa. Kuinka mahtavaa oli päästä joka päivä valmiiseen pöytään syömään.

Suuren suuri kiitos kaikki te ihanat luokkakaverit ja meidän opettajat. Olen iloinen, että saimme jakaa tämän matkan yhdessä.

Lopuksi haluan lukea meille kaikille valmistuneille tämän Birgit-mummun värssyn:

Vahvuutta ei ole se,
ettei koskaan putoa,
että aina tietää ja osaa kaiken.
Vahvuutta ei ole se,
että aina jaksaa iloita,
että aina lentää korkeimmalle ja kovimmin.

Vahvuutta on se,
että ottaa elämän sellaisena kuin se on
ja hyväksyy sen käänteet.

Vahvuutta on se,
että uskaltaa toivoa silloinkin,
kun usko huomiseen on heikoimmillaan.

Vahvuutta on se,
että näkee valon myös pimeydessä
ja aina pyrkii sitä kohti.”

Onnittelut kaikille valmistuneille!

Saatat kiinnostua myös näistä

Lue kaikki artikkelit

VAAO

VAAOn opiskelijat innostavat nuoria ammatilliseen koulutukseen 

Lue artikkeli VAAOn opiskelijat innostavat nuoria ammatilliseen koulutukseen 
Valkeakosken ammattiopisto, VAAO. Maalarinvalkoisiin haalareihin pukeutunut tyttö pitää kädessään pitkävartista maalaustelaa ja osoittaa toisella kädellään tekstiä Osaamisella eteenpäin,

VAAO

Kevään yhteishaku 2024 VAAOssa

Lue artikkeli Kevään yhteishaku 2024 VAAOssa
Vuoden VAAOlainen on taloussihteeri Anne Penttinen.

VAAO

Anne Penttinen on vuoden VAAOlainen!

Lue artikkeli Anne Penttinen on vuoden VAAOlainen!

Tilaa VAAOn uutiskirje

Lähetämme viestejä maltillisesti. Emme luovuta sähköpostiosoitteita ulkopuolisille.

Heräsikö jotain kysyttävää?

Autamme mielellämme.

Katso yhteystiedot

Siirry takaisin sivun alkuun