Kevään huipennus! - Valkeakosken ammattiopisto - VAAO

VAAO

28.5.2025

Kevään huipennus!

Juhlapukuinen nuori pitää puhetta valmistuvien juhlassa. Puhujakorokkeen vieressä kukkalaite ja lippu

Valmistuvien juhla on kevään huipennus ammatillisissa oppilaitoksissa. Tänä vuonna juhlimme keskiviikkona, 28.5.2025, lukuvuoden neljättä valmistuvien juhlaa. Lähes 400 uutta ammattilaista valmistui työelämän urapoluille lukuvuoden 2024-2025 aikana. Me haluamme juhlia heitä kaikkia!

Kevään juhlamme tähtipuhujat olivat liiketoiminnan perustutkinnosta valmistunut Robin Hakala ja työelämän edustaja, VaBe Oy:n toimitusjohtaja Markus Lehtinen, https://vabe.fi/ .

Robin Hakala kiitti opiskelukavereita ja henkilöstöä yhteisestä matkasta. ”Kun aloitin opintoni, ajattelin vain suorittavani tutkinnon ja jatkavani matkaa. Mutta pian huomasin, että tämä koulu tarjosi paljon enemmän – piti vain uskaltaa tarttua tilaisuuksiin. Omalla kohdallani yksi isoimmista kokemuksista oli Taitaja-kilpailu, josta voitin SM-kultaa asiakaspalvelun ja myynnin lajissa. Se opetti enemmän kuin yksikään oppitunti: antoi itseluottamusta, rohkeutta ja opetti vastuunkantamista. Tämä kaikki on ollut paljon enemmän kuin vain tutkinto – tämä on ollut polku, joka on auttanut mua löytämään oman juttuni.” Robin kertoi. Hän kuvaili myös taitoja ja vastuunkantoa, joita he oppivat yhdessä opiskelukavereiden kanssa. Lisäksi hän piti tärkeänä, että kouluissa ja kodeissa juhlitaan ammattiin valmistuvia nuoria ja myös toisen tai kolmannen tutkinnon suorittaneitakin. Ensimmäinen tutkinto on merkittävä pykälä omalla työuralla. Sillä avautuvat ovet työelämään ja jatko-opintoihin.

Markus Lehtinen puhui opiskelijoille siitä, mitä työelämä valmistuneilta ammattilaisilta odottaa. Vastuunkanto, yhdessä tekeminen, ryhmätyötaidot ja asenne koroistuivat puheessa. Hän kehotti jokaista pysähtymään ja miettimään, minne on menossa ja miten. Oli myös kannustavaa kuulla Markuksen tarina hänen omasta opinto- ja urapolustaan.

Juhlapäivämme päättyi kakkukahveihin ja valmistuneiden opiskelijoiden kuvauksiin.

Valkeakosken ammattiopiston henkilöstö onnittelee kaikkia valmistuneita ammattilaisia ja ylioppilaita.
Onnea matkaan!

https://vaao.fi/opiskelijalle/vaaosta-valmistuneet

Saatat kiinnostua myös näistä

Lue kaikki artikkelit

VAAO

VAAO, Valkeakosken ammattiopisto, Pitkähiuksinen henkilö esittelee hymyillen kunniakirjaa, kuva P. Holma

VAAO

Sari Pitkäkoski on vuoden VAAOlainen

Lue artikkeli Sari Pitkäkoski on vuoden VAAOlainen
Kolme opiskelijaa seisoo vierekkäin, kukkakimput käsissä, hymyilevät kameralle

VAAO

Kultaa ja pronssia Taitaja2025 -kisoissa!

Lue artikkeli Kultaa ja pronssia Taitaja2025 -kisoissa!

Tilaa VAAOn uutiskirje

Lähetämme viestejä maltillisesti. Emme luovuta sähköpostiosoitteita ulkopuolisille.

Heräsikö jotain kysyttävää?

Autamme mielellämme.

Katso yhteystiedot

Siirry takaisin sivun alkuun