VAAO

21.6.2021

Valkeakosken ammattiopisto ja Akaan lukio tiivistävät yhteistyötään

Valkeakosken ammattiopisto, VAAO. Kolme hymyilevää opiskelijaa pöydän ääressä, yhdellä kannettava tietokone auki, kaksi tutkii paperisia materiaaleja.

VAAO ja Akaan lukio ovat yhdessä suunnitelleet Akaan lukion opetustarjontaan yrittäjyysopinnot, joita tarjotaan syksystä 2022 lähtien. Oppilaitosten verkostoituminen yli koulutusmuotorajojen ja yhdessä tekeminen korostuvat koulutuskentällä.

Tulevaisuuden työelämässä tarvitaan työstä toiseen siirrettäviä taitoja, joita ovat muun muassa oppimaan oppiminen, luova ongelmanratkaisu, yhdessä toimiminen, vuorovaikutus ja elämänhallinta. Yrittäjyysopinnot ovat mitä parhain tapa vahvistaa näitä taitoja. Yrittäjyysopintoihin painottuvalla linjalla opiskelija suorittaa lukio-opintojen ohessa monipuolisen kokonaisuuden Valkeakosken ammattiopiston liiketoiminnan alan opintoja. Opiskelija saa hyvät valmiudet keskeisiin liiketoiminnan ja yrittäjyyden osa-alueisiin.

Opiskelija hankkii opintojen aikana osaamista, jonka avulla hän voi suorittaa näytöillä Liiketoiminnan perustutkinnon ja Yrittäjyyden ammattitutkinnon osia ammatillisen koulutuksen kautta. Mikäli opiskelija päättäisi myöhemmin suorittaa koko tutkinnon, tämä osaaminen tunnistetaan ja tunnustetaan suoraan osaksi opintoja.

Mikäli opiskelija jatkaa opintojaan ammattikorkeakoulussa lukion jälkeen, pääosa lukion yrittäjyyslinjan opintojen sisällöistä antaa opiskelijalle myös mahdollisuuden hakea aiemmin hankitun osaamisen tunnustamista ammattikorkeakoulututkinnossa ja osoittaa osaamisensa esimerkiksi ammattikorkeakoulujen tradenomitutkinnon opinnoissa.

Valkeakosken ammattiopiston toimialapäällikkö Mikko Siirilä on ollut valmistelemassa yrittäjyysopintoja ja on tyytyväinen yhteistyön mahdollisuudesta. Toisen asteen oppilaitosten alueellinen yhteistyö on tärkeää Etelä-Pirkanmaan koulutuskokonaisuuden kehittämisen näkökulmasta. Hyödyntämällä ennakkoluulottomasti alueen koulutuksenjärjestäjien erityisosaamisia mahdollistetaan alueen nuorille vaikuttavia ja yksilöllisiä oppimisen polkuja kohti jatko-opintoja ja työelämää.

Kuntayhtymäjohtaja/rehtori Raimo Alarovan mielestä on hyvä, että keskustellaan myös tulevaisuuden mahdollisuuksista järjestää toisen asteen ammatillista, tutkintotavoitteista koulutusta Akaassa.

Yrittäjyys on merkittävä elinvoimatekijä ja VAAO haluaa olla mukana vaikuttamassa kuntayhtymän alueen elinvoimaisuuteen. Yhdessä saamme aikaiseksi enemmän. VAAO tekee myös vahvaa yhteistyötä Valkeakosken Tietotien lukion kanssa kaksoistutkintojen järjestämiseen liittyen.

Saatat kiinnostua myös näistä

Lue kaikki artikkelit

VAAO, Valkeakosken ammattiopisto, Pitkähiuksinen henkilö esittelee hymyillen kunniakirjaa, kuva P. Holma

VAAO

Sari Pitkäkoski on vuoden VAAOlainen

Lue artikkeli Sari Pitkäkoski on vuoden VAAOlainen

VAAO

VAAO Gaala 2024: opiskelijoiden juhla

Lue artikkeli VAAO Gaala 2024: opiskelijoiden juhla
Valkeakosken ammattiopisto, VAAO, yhteishaku, Oikealla nuori henkilö, jolla on puna-mustaruudullinen takki, keskustelee toisen toisen mustatakkisen nuoren kanssa. Nuoret henkilöt istuvat portailla.

VAAO

Tilaa VAAOn uutiskirje

Lähetämme viestejä maltillisesti. Emme luovuta sähköpostiosoitteita ulkopuolisille.

Heräsikö jotain kysyttävää?

Autamme mielellämme.

Katso yhteystiedot

Siirry takaisin sivun alkuun