VAAO

20.11.2023

VAAOn opiskelijat innostavat nuoria ammatilliseen koulutukseen 

Valkeakosken ammattiopiston opiskelijat jalkautuivat syyskuun lopulla Lempäälän Kanavan koululle ja esittelivät omia alojaan 7.-9. luokan oppilaille. Koulun liikuntasalissa järjestetyssä tapahtumassa Kanavan koulun oppilaat pääsivät kiertämään VAAOn 12 eri koulutusvaihtoehdon esittelypisteillä, jossa oli mahdollisuus mm. jarrupalojen vaihtoon autoalan pisteellä, kampauksen tekemiseen hius- ja kauneudenhoitoalan pisteellä tai kokeilla paineluelvytystä elvytysnukella lähihoitaja opiskelijoiden ohjeistamana. Päivän aikana salissa nähtiin useita innostuneita oppilaita ja itse esittelijöissäkin näkyi oman ammattialan esittelemisen ylpeys. Tapahtuma sai alkunsa VAAOn liiketoiminnan perustutkinnon opiskelijoiden projektityöskentelyn opintojaksosta, jota vetivät liiketoiminnan opettaja Sari Grönroos ja taitovalmentaja Julia Halonen. Kanavan koulun opinto-ohjaajat Heli Piirainen ja Olli Leinonen lähtivät mielellään mukaan tähän pilottiprojektiin, jota on tarkoitus kehittää osaksi VAAOn ammatillisen koulutuksen markkinointia peruskoululaisille. 

Vastaanotto tapahtumalle oli oikein positiivinen. Nuorista oli aistittavissa aitoa kiinnostusta eri aloihin ja lähellä omaa ikää olevien esittelijöiden kertomukset tempaisivat kuuntelemaan, millaista on alan opiskelu. Nuorten on hyvä saada tutustua erilaisiin aloihin ennen kuin he tekevät valintoja oman koulutuksen tulevaisuuden suhteen. Ja on hyvä muistaa, että alaa voi aina vaihtaa, jos ensimmäinen valinta ei osu itselleen sopivimpaan vaihtoehtoon. Tärkeintä olisi löytää itselleen motivoiva ja innostava ala.  

9. luokkalaiset Justus, Konsta, Onni ja Rami kommentoivat, että tapahtumassa oli kivaa ja esittelyt olivat kiinnostavia. VAAO oli oppilaitoksena tiedossa, mutta tapahtuma tarjosi uutta tietoa. Kiinnostavimmat alat heille olivat liiketoiminta, tieto- ja viestintätekniikka, autoala, ja sähkö- ja automaatioala. VAAO nähtiin mahdollisena hakukohteena ja kiinnostusta oli lähellä sijaitseviin oppilaitoksiin.  

9. luokkalainen Irina kertoo aikovansa hakea ammatilliseen koulutukseen ja oli odottanut tapahtumaa, että pääsee tutustumaan eri aloihin ja saa apua siihen valintaan mihin aikoo hakea. Hän oli kiertänyt useimmalla pisteillä ja oli kiinnostusta erityisesti pintakäsittelyalasta sekä ravintola- ja cateringalasta. Monet kaverit opiskelevat VAAOssa ja ovat kertoneet, että VAAO on mukava opiskelupaikka. 

9. luokkalainen Nanna koki, että tapahtumassa oli monipuolisesti erilaisia pisteitä. Hän ehti käydä melkein kaikissa pisteissä, joista kiinnostavimpina hän piti liiketoimintaa, hius- ja kauneudenhoidon sekä sosiaali- ja terveydenhuoltoaloja. Itse hän aikoo hakea ensisijaisesti lukioon ja kertoo että toisena vaihtoehtona voisi olla ammatillinen koulutus. Tapahtuman esittelijä opiskelijat olivat kertoneet monipuolisesti omista aloistaan ja pisteillä oli kivoja haastavia tehtäviä. Nanna koki, että tapahtuma oli oikein hyvin järjestetty. 

VAAOn 2. vuoden merkonomi opiskelija Aija Sillanpää kuvailee, että messut ovat oivallinen tapa tutustuttaa 9. luokkalaisia mahdolliseen seuraavan asteen koulutukseen. Aija on ollut mukana messuja suunnittelussa. Hän on itse kokoillut eri aloja ja etsinyt pitkään omaa alaa. Messut tuntuivat heti todella hyvältä mahdollisuudelta 9. luokkalaisille ja Aija toivoo, että 9. luokkalaiset osaavat hyödyntää messujen tarjontaa tulevaisuuttaan suunnitellessa. Hän sanoo nyt toivovan, että tällaisia olisi ollut myös silloin, kun hän itse oli yläkoulussa. 

VAAO haluaa tutustuttaa peruskoulun päättäviä oppilaita ammatillisen koulutuksen käytännönläheiseen oppimiseen ja suoraan reittiin työelämään. VAAOn opinto-ohjaaja Miika Riekkinen kiertää syksyn aikana Valkeakosken, Lempäälän, Akaan, Vesilahden, Pälkäneen, Kangasalan ja Urjalan 9. luokkalaisten luona ja esittelee VAAOn eri koulutusvaihtoehtoja. Mikäli oppilailla herää kiinnostus johonkin tiettyyn alaan niin heillä on mahdollisuus tulla tutustumispäiviin VAAOlla, jolloin ammattialojen opettajat ja opiskelijat kertovat opiskelusta. Tutustujat pääsevät myös käytännössä testaamaan alan harjoittelua oppilaitoksen tiloissa. Tutustumispäivät ovat 21.11.2023 ja 12.12.2023 sekä 16.1.2024. Toisen asteen yhteishaku on 20.2.-19.3.2023 

Talonrakentajaksi opiskelevat VAAOn opiskelijat messupisteellään.

Saatat kiinnostua myös näistä

Lue kaikki artikkelit

VAAO

VAAO Gaala 2024: opiskelijoiden juhla

Lue artikkeli VAAO Gaala 2024: opiskelijoiden juhla
Valkeakosken ammattiopisto, VAAO, yhteishaku, Oikealla nuori henkilö, jolla on puna-mustaruudullinen takki, keskustelee toisen toisen mustatakkisen nuoren kanssa. Nuoret henkilöt istuvat portailla.

VAAO

VAAO, Valkeakosken ammattiopisto, Pitkähiuksinen henkilö esittelee hymyillen kunniakirjaa, kuva P. Holma

VAAO

Sari Pitkäkoski on vuoden VAAOlainen

Lue artikkeli Sari Pitkäkoski on vuoden VAAOlainen

Tilaa VAAOn uutiskirje

Lähetämme viestejä maltillisesti. Emme luovuta sähköpostiosoitteita ulkopuolisille.

Heräsikö jotain kysyttävää?

Autamme mielellämme.

Katso yhteystiedot

Siirry takaisin sivun alkuun