VAAO

6.11.2024

Taitaja-kilpailu antoi enemmän kuin osasin odottaa

Olen Robin Hakala, toisen vuoden liiketoiminnan opiskelija Akaasta.

Taitaja-kilpailusta puhuttiin koulun ensimmäisen vuoden syksyllä paljon, ja opettajat suosittelivat osallistumista. Mahdollisuudet, joita kilpailu voisi tuoda tullessaan, herättivät kiinnostukseni, ja päätin ilmoittautua. Aluksi suunnittelin osallistuvani yrittäjyys-lajiin, mutta opettajani vinkkasivat, että asiakaspalvelu ja myynti voisivat olla enemmän minun juttuni. Luotin heidän neuvoonsa ja lähdin kokeilemaan!

Harjoittelun uudet opit ja itsevarmuus

Taitajiin valmistautuminen oli ihan omaa luokkaansa verrattuna muihin opiskelutöihin. Valmennuspäivät olivat antoisia ja opettavaisia, ja sain vahvaa tukea valmentajaltani Petri Kautolta sekä muilta valmentajilta, kuten Sanna Toijalalta ja Mia Vepsäläiseltä. Opin hurjasti uusia asioita myynnistä ja asiakaspalvelusta. Näiden päivien myötä sain paljon itsevarmuutta, ja rohkeus kokeilla uusia asioita kasvoi – ominaisuus, joka oli kilpailussa todella tärkeä.

Matka kohti finaalia

Kun finaalipaikka varmistui, tiesin, että pystyn saavuttamaan paljon Taitaja-kilpailun avulla. Finaaliin pääsy ja siellä suoritettavat myynnin näytöt auttaisivat merkittävästi myös opintojani – itse asiassa Taitaja-kilpailun ansiosta valmistun jo keväällä 2025, mikä on aika huimaa! Vaikka kilpailuun valmistautuminen vei aikaa ja vaati paljon työtä, en ole katunut päätöstäni hetkeäkään. Enkä puhu nyt pelkästä palkinnosta – koko matka on ollut suuri palkinto itsessään. Olen saanut oppia, haastaa itseni, kokea uusia asioita ja tutustua mahtaviin ihmisiin.

”Huippu-urheilijan” viikko finaalissa

Finaaliviikko oli ikimuistoinen kokemus – voisi sanoa, että sai elää viikon ajan kuin huippu-urheilija! Yhdessä valmentajani Petrin kanssa päätimme, että kilpailutehtävien ulkopuolella keskityn rentoutumaan, tutustumaan muihin kilpailijoihin ja nauttimaan koko viikosta.

Suurin haasteeni oli itsevarmuuden kasvattaminen. Olin ensimmäisen vuoden opiskelija, ja tieto siitä hiukan hermostutti aluksi. Petri kannusti minua valmennuspäivien aikana olemaan rohkeampi ja luottamaan omiin kykyihini. Taitaja-matkan myötä itsevarmuuteni kuitenkin vahvistui. Näiden kokemusten ansiosta uskalsin haastaa itseni ja luottaa omaan tekemiseeni, mikä auttoi selviämään kisan vaativista tilanteista.

Unohtumaton loppuseremonia ja suositus Taitajiin osallistumisesta

Kun viimeinen tehtävä oli tehty, olo oli helpottunut ja samalla jännittynyt. Kaiken kruunasi loppuseremonia, jonka tunnelma oli aivan huikea – oli upeaa nähdä, kuinka kaikki odottivat oman lajinsa kolmen parhaan julistamista.

Suosittelen Taitaja-kilpailua kaikille, jotka haluavat haastaa itseään ja kokea jotain ainutlaatuista. Taitaja on ”once in a lifetime” -kokemus, jota ei todellakaan kannata skipata!

Robin Hakala voitti Taitaja-kultaa ensimmäisenä opiskeluvuotenaan VAAOssa. Ammattitaidon Suomenmestaruuskisat, Taitaja2024-tapahtuma, järjestettiin Kuopiossa 20.-23.5.2024. Noin 400 nuorta kilpaili suomenmestaruusmitaleista 50 eri lajissa. Huikea kisaviikko takana ja VAAOn kisajoukkue onnistui erinomaisesti. Taitaja on vuosittain järjestettävä ammattitaidon suomenmestaruuskilpailu, joka toimii ammatillisen koulutuksen näyteikkunana.

Lue lisää Taitaja-kilpailusta: Taitaja2025

Saatat kiinnostua myös näistä

Lue kaikki artikkelit

VAAO, Valkeakosken ammattiopisto, Pitkähiuksinen henkilö esittelee hymyillen kunniakirjaa, kuva P. Holma

VAAO

Sari Pitkäkoski on vuoden VAAOlainen

Lue artikkeli Sari Pitkäkoski on vuoden VAAOlainen

VAAO

VAAO Gaala 2024: opiskelijoiden juhla

Lue artikkeli VAAO Gaala 2024: opiskelijoiden juhla

VAAO

Juhlimme valmistuneita ja vietimme koko VAAOn joulujuhlaa

Lue artikkeli Juhlimme valmistuneita ja vietimme koko VAAOn joulujuhlaa

Tilaa VAAOn uutiskirje

Lähetämme viestejä maltillisesti. Emme luovuta sähköpostiosoitteita ulkopuolisille.

Heräsikö jotain kysyttävää?

Autamme mielellämme.

Katso yhteystiedot

Siirry takaisin sivun alkuun