VAAO

7.9.2022

Sujuvampaa arkea WüCONin järjestelmällä

Valkeakosken ammattiopisto, VAAO, kolme henkilöä seisoo työvaatteissa tarvikehyllyn edessä ja katsoo kameraan, yhdellä lippalakki päässä.

VAAO otti käyttöön Würthin WüCON Standard-tilaratkaisun, joka mukautuu joustavasti oppilaitoksen toimintaympäristöön. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että teknologian ja rakentamisen aloilla voidaan tarvittavat työkalut ja tarvikkeet noutaa kätevästi VAAOn tiloissa sijaitsevasta Würthin ”kaupasta”. Järjestelmä perustuu etälukutekniikkaan.

WüCONin etälukutekniikka tunnistaa tuotteet ilman opettajan tai taitovalmentajan erillistä kirjaamista tai kuittaamista. Järjestelmä huolehtii myös automaattisesti täydennystilauksista, jolloin VAAOlla ei tarvitse huolehtia muusta kuin itse tuotteiden käyttämisestä. Kaikilla käyttäjillä on henkilökohtainen kulkulupa, jolla järjestelmä tunnistaa eri käyttäjien käynnit sekä noudot. Näin myös kustannukset kohdistuvat aina oikeille kustannuspaikoille ja kulutuksia voidaan seurata monipuolisten raporttien avulla. Näin säästyy sekä aikaa ja kustannuksia, kun tarvittavat tuotteet ovat nopeasti ja helposti noudettavissa.

Edustaja Teemu Levo ja toimialapäällikkö Kai Ollilla esittelivät toimintoja opetus- ja ohjaushenkilöstölle. Opettaja tai taitovalmentaja avaa oven WüCONin tilaan kulkuluvalla, kerää tarvitsemansa tuotteet ja kuittaa itsensä ulos. Järjestelmä huolehtii automaattisesti noudettujen tuotteiden määristä ja täydennystarpeista, kertoo Levo. Toimialapäällikkö Kai Ollila toteaa, että olemme ensimmäinen ammatillinen oppilaitos, joka on ottanut WüCONin käyttöön. Kehitämme yhdessä opetus- ja ohjaushenkilöstön kanssa toimintaa entistä sujuvammaksi ja pian hyllyistä löytyvät kaikki tarvittavat tuotteet, Ollilla jatkaa.

Kolme henkilöä seisoo tarvikehyllyn edessä
Edustaja Teemu Levo koulutti opetushenkilöstöä WüConin käyttöön. Kuvassa Kari Lehtinen (vas) ja Tomi Palovaara (toinen oikealta).

Saatat kiinnostua myös näistä

Lue kaikki artikkelit

VAAO

VAAOn opiskelijat innostavat nuoria ammatilliseen koulutukseen 

Lue artikkeli VAAOn opiskelijat innostavat nuoria ammatilliseen koulutukseen 
Vuoden VAAOlainen on taloussihteeri Anne Penttinen.

VAAO

Anne Penttinen on vuoden VAAOlainen!

Lue artikkeli Anne Penttinen on vuoden VAAOlainen!
Valkeakosken ammattiopisto, VAAO. Maalarinvalkoisiin haalareihin pukeutunut tyttö pitää kädessään pitkävartista maalaustelaa ja osoittaa toisella kädellään tekstiä Osaamisella eteenpäin,

VAAO

Kevään yhteishaku 2024 VAAOssa

Lue artikkeli Kevään yhteishaku 2024 VAAOssa

Tilaa VAAOn uutiskirje

Lähetämme viestejä maltillisesti. Emme luovuta sähköpostiosoitteita ulkopuolisille.

Heräsikö jotain kysyttävää?

Autamme mielellämme.

Katso yhteystiedot

Siirry takaisin sivun alkuun