VAAO

2.6.2023

Onnittelemme valmistuneita

Opettajan ja opiskelijan lämmin halaus valmistumisjuhlassa.

Valkeakosken ammattiopistosta valmistui kuluneen lukuvuoden 2022-23 aikana 367 uutta ammattilaista. Ammatillisen perustutkinnon suoritti 291, ammattitutkinnon 74 ja erikoisammattitutkinnon 2 opiskelijaa. Ammatillisen koulutuksen reformin mukanaan tuomien yksilöllisten opintopolkujen myötä opiskelijoita valmistuu ammattiin eri aikoina vuoden aikana. Tämän vuoksia myös valmistujaisjuhlia järjestetään neljä kertaa vuodessa.

Juhlapuheessaan kuntayhtymäjohtaja/rehtori Raimo Alarova rohkaisi ammattiin valmistuneita olemaan sinnikkäitä.
-Aina ei välttämättä heti löydy ns. oman alan töitä, mutta tärkeintä on päästä sisään työelämään. Työelämä tarvitsee teitä, työntekijöitä, joilla on vahva ammatillinen perusosaaminen sekä hyvät vuorovaikutus ja kielitaidot. Nykyään työssä tarvitaan myös paljon osaamista, joka ei perustu ammattialan perinteiseen tietoon: joustavuutta, laaja-alaisuutta, yritteliäisyyttä ja kykyä keksiä uusia tekemisen taitoja, Alarova totesi.

Valkeakosken ammattiopiston henkilöstö onnittelee kaikkia lukuvuoden aikana valmistuneita ja toivottaa menestystä työelämään, jatko-opintoihin sekä oman elämän rakentamiseen.

VAAOsta koko lukuvuoden aikana valmistuneiden nimet löydät tästä linkistä. Verkkosivuilla on mainittu ne tutkinnon suorittajat, jotka ovat antaneet luvan nimensä julkaisuun.

Valmistumisjuhlassa työelämän puheenvuoron piti Valkeakosken kaupungin elinkeinojohtaja Timo Kärkkäinen
Valmistumisjuhlassa työelämän puheenvuoron piti Valkeakosken kaupungin elinkeinojohtaja Timo Kärkkäinen
Opiskelijan puheenvuoron piti Hiusalan erikoisammattitutkintoon valmistuva Riikka Jokinen.
Opiskelijan puheenvuoron piti Hiusalan erikoisammattitutkintoon valmistuva Riikka Jokinen.
Lähihoitajaksi valmistuvia opiskelijoita odottamassa vuoroaan vastaanottaa tutkintotodistus.

Saatat kiinnostua myös näistä

Lue kaikki artikkelit

Valkeakosken ammattiopisto, VAAO. Henkilö hyppää innoissaan ja huutaa kiitos! Hänellä on päällään keltainen t-paita, siniset farkut ja valkoiset kengät.

VAAO

Valkeakosken ammattiopisto, hymyilevä kasvokuva naishenkilöstä.

VAAO

Kirsti Sand – vuoden 2021 VAAOlainen!

Lue artikkeli Kirsti Sand – vuoden 2021 VAAOlainen!
Valkeakosken ammattiopisto, VAAO, vuoden 2022 VAAOlaisiksi valitut Anu Halttunen ja Mikko Siirilä seisovat portaikossa kukkapaketit kädessä ja hymyilevät kameraan.

VAAO

Vuoden VAAOlaiset Anu Halttunen ja Mikko Siirilä

Lue artikkeli Vuoden VAAOlaiset Anu Halttunen ja Mikko Siirilä

Tilaa VAAOn uutiskirje

Lähetämme viestejä maltillisesti. Emme luovuta sähköpostiosoitteita ulkopuolisille.

Heräsikö jotain kysyttävää?

Autamme mielellämme.

Katso yhteystiedot

Siirry takaisin sivun alkuun