VAAO

10.12.2021

Kirsti Sand – vuoden 2021 VAAOlainen!

Valkeakosken ammattiopisto, hymyilevä kasvokuva naishenkilöstä.

Valkeakosken ammattiopisto (VAAO) jatkaa vuodesta 2012 alkanutta hienoa perinnettä, jossa henkilöstö valitsee äänestyksellä keskuudestaan vuoden VAAOlaisen. Tänä vuonna Vuoden VAAOlainen valittiin kymmenennen kerran. Vuoden VAAOlaisen valinnassa kriteereinä ovat, positiivisen ja kannustavan ilmapiirin luominen sekä aktiivinen toiminta hyvän työyhteisön kehittämiseksi VAAOn arvojen mukaisesti. VAAOn toiminnan arvoja ovat: Vastuullisesti yhdessä, Asiakaslähtöisesti, Ammattitaidolla ja Osaamista kehittäen. Annetut äänet Vuoden VAAOlaisen valinnassa jakautuivat 31 henkilön kesken sekä yhdelle tiimille.

Henkilöstö valitsi Vuoden VAAOlaiseksi lehtori Kirsti Sandin. Valintaperusteissa nousi esiin, että Kirsti Sand on toiminut suoraselkäisenä työsuojelun puolestapuhujana. Henkilöstön työssäjaksamiseen liittyviä asioita hän on ajanut tarmokkaasti työsuojeluvaltuutetun tehtävässään. Kirsti tunnetaan aina ajan hermolla olevana, oikeudenmukaisena ja asioihin tarttuvana työtoverina, joka mitään pelkäämättä tarttuu edessä oleviin haasteisiin. Liiketoiminnan alalla, taloushallinnon merkonomiopiskelijoiden opettajana Kirsti tunnetaan rautaisesta ammattitaidostaan.

Uusi Vuoden VAAOlainen on monessa mukana. Opetustyön ja työsuojeluvaltuutetun tehtävien lisäksi Kirstin sydän sykkii yrittäjyydelle ja hän on yksi Taitaja-kisojen aktiiveista. Kirsti on opettaja isolla Oolla. VAAOn henkilöstö onnittelee Kirsti Sandia ja lainaa hänen ajatustaan:

Älä kuluta arvokasta aikaasi kysymällä: ”Miksi maailma ei ole parempi paikka?” Se on ainoastaan ajan tuhlaamista. Oikea kysymys on: ”Miten voin tehdä maailmasta paremman?” Siihen kysymykseen löytyy vastaus. (Leo Buscaglia)

Saatat kiinnostua myös näistä

Lue kaikki artikkelit

Valkeakosken ammattiopisto, VAAO, vuoden 2022 VAAOlaisiksi valitut Anu Halttunen ja Mikko Siirilä seisovat portaikossa kukkapaketit kädessä ja hymyilevät kameraan.

VAAO

Vuoden VAAOlaiset Anu Halttunen ja Mikko Siirilä

Lue artikkeli
Valkeakosken ammattiopisto, VAAO. Henkilö hyppää innoissaan ja huutaa kiitos! Hänellä on päällään keltainen t-paita, siniset farkut ja valkoiset kengät.

VAAO

VAAO kiinnosti yhteishaussa!

Lue artikkeli
Valkeakosken ammattiopisto, VAAO. Selfie kolmesta hiusalan opiskelijasta. Kaikki kolme katsovat ja hymyilevät kameralle.

VAAO

Taitaja2023 semifinaaleista kohti finaaliviikkoa!

Lue artikkeli

Tilaa VAAOn uutiskirje

Lähetämme viestejä maltillisesti. Emme luovuta sähköpostiosoitteita ulkopuolisille.

Heräsikö jotain kysyttävää?

Autamme mielellämme.

Katso yhteystiedot

Siirry takaisin sivun alkuun