VAAO

22.12.2023

Juhlimme valmistuneita ja joulua!

VAAO, punainen kukka, joulutähti

VAAOn syyslukukausi päättyi juhlallisissa tunnelmissa valmistuvien juhlaan ja koko VAAOn yhteiseen joulujuhlaan. Syyslukukauden aikana VAAOsta on valmistunut 116 uutta ammattilaista ja haluamme onnitella kaikkia lämpimästi!

Valmistuvan opiskelijan puheen juhlassa piti erikoisammattitutkinnon suorittanut kauneusalan yrittäjä Riikka Mikkola. Riikka on opiskellut hiusalan perustutkinnon 10 vuotta sitten ja nyt oli erikoisammattitutkinnon vuoro. Tuore kampaajamestari kertoi, että on saanut opinnoista paljon uutta ajateltavaa, ideoita liiketoiminnan kehittämiseen, uusia näkökulmia asiakkuuksien syventämiseen ja rohkeutta jatko-opintoihin. Riikka Mikkola kertoi myös saaneensa paljon tukea työssä oppijoiden ohjaamiseen.  Jatkuva oppiminen ja itsensä kehittäminen on tärkeää.

Kuntayhtymäjohtaja/rehtori Raimo Alarova  totesi puheessaan, että työelämä tarvitsee tekijöitä, joilla on vahva ammatillinen perusosaaminen sekä hyvä vuorovaikutus ja kielitaito. Nykyään työssä tarvitaan myös paljon osaamista, joka ei perustu ammattialan perinteiseen tietoon ja taitoon: joustavuutta, laaja-alaisuutta, yritteliäisyyttä ja kykyä keksiä uusia tekemisen tapoja.

”Uuden oppiminen ei pääty tutkinnon suorittamiseen. Työ muuttuu tulevaisuudessa nopeasti ja jatkuvasti. Uudenlaista osaamista ja aiemman osaamisen päivittämistä tarvitaan läpi työuran. Koulutuksen tehtävä on antaa taitoa suunnistaa uusille työn, koulutuksen ja elämän poluille, joita emme ole voineet kuvitellakaan. Tie vie mennessään ja tulet tarvitsemaan kaikkia oppimiasi asioita. Säilytä uteliaisuutesi uutta kohtaan” Alarova kiteytti.

Samaan aikaan toisaalla

VAAOn yhteistä joulujuhlaa vietettiin yhteislauluin ja KAHOOTia pelaamalla. Ukrainalaiset opiskelijat lauloivat meille kauniit laulut ja toivat samalla muistutuksen siitä, että tarvitsemme toinen toisiamme täällä. Apulaisrehtori Pirjo Hauvala kiitti kaikkia kuluneesta lukukaudesta ja pohti millainen on hyvä joulu tai mistä hyvä joulumieli syntyy. Juhlassa julkistettiin myös VAAOlaisten joulukuusikisan äänestystulokset. Tänä vuonna liiketoiminnan opiskelijat olivat ideoineet parhaan joulukuusen. Talotekniikan opiskelijat jäivät niukalla äänimäärällä toiselle sijalle. Pintakäsittelyalan opiskelijoiden kuusi nappasi kolmannen sijan. Juhlava päivä päättyi joulupuuroon.

Hius- ja kauneudenhoitoalan lehtori, Heli Nietulan valmistuville opiskelijoille lausuman runon hengessä toivotamme onnea ja menestystä valmistuneille ja hyvää joulua kaikille!

Yhtäkkiä havahdut huomaamaan,
kuinka pitkän matkan olet kulkenutkaan.
Siitä hetkestä, kun olit varma
ettet selviä tästä hengissä.
Siitä hetkestä tähän päivään,
silmänräpäys ja silti ikuisuus.
Ja, ystäväni, tiedäthän,
olen sinusta valtavan ylpeä.
Näethän saman kuin minä, näethän.
Olet vahva, ainutlaatuinen, sisukas ja sitkeä.
Repussasi kokemuksia,
suurempia kuin elämä.
(Mietteitä maalta)

Saatat kiinnostua myös näistä

Lue kaikki artikkelit

VAAO, Valkeakosken ammattiopisto, Pitkähiuksinen henkilö esittelee hymyillen kunniakirjaa, kuva P. Holma

VAAO

Sari Pitkäkoski on vuoden VAAOlainen

Lue artikkeli Sari Pitkäkoski on vuoden VAAOlainen

VAAO

Juhlimme valmistuneita ja vietimme koko VAAOn joulujuhlaa

Lue artikkeli Juhlimme valmistuneita ja vietimme koko VAAOn joulujuhlaa

VAAO

VAAO Gaala 2024: opiskelijoiden juhla

Lue artikkeli VAAO Gaala 2024: opiskelijoiden juhla

Tilaa VAAOn uutiskirje

Lähetämme viestejä maltillisesti. Emme luovuta sähköpostiosoitteita ulkopuolisille.

Heräsikö jotain kysyttävää?

Autamme mielellämme.

Katso yhteystiedot

Siirry takaisin sivun alkuun