VAAO

5.9.2022

Hyvää yrittäjän päivää 5.9.2022

Valkeakosken ammattiopisto, VAAO, kuntayhtymäjohtaja/rehtori onnittelee työelämän edustajaa osaamisen ykköskumppanit-diplomista.

Tänä vuonna Yrittäjän päivää juhlitaan 5.9. ja keskiössä ovat lapset ja nuoret. Valkeakosken ammattiopiston nuorten opintoihin sisältyy työelämäjaksoja yrityksissä. VAAOlla on aktiivisia työelämän yhteistyökumppaneita, jotka mahdollistavat opiskelijoille työpaikalla tapahtuvan oppimisen ja samalla tarjoavat työllistymismahdollisuuksia.

Yrittäjän päivänä haluamme kiittää myös niitä yrityksiä, jotka kouluttavat VAAOlla omia työntekijöitään. Syksyn aikana koulutusyhteistyötä tehdään esimerkiksi Hiustalon ja Fenix Marinin kanssa. Yrityskoulutukset räätälöidään tarpeiden mukaan joustavasti ja yritysten aikataulutoiveiden mukaisesti. Olemme viime kevään aikana kiittäneet työelämän yhteistyökumppaneitamme Osaamisen Ykköskumppanuus-diplomeilla ja mukavilla aamukahvihetkillä. Huomioimme vuosittain 20–30 työpaikkaa Osaamisen Ykköskumppani-diplomein.

Kiitos yrityksille ja yrittäjille, että mahdollistatte antoisan yhteistyön.

Kuvat: Kiitimme työelämän yhteistyökumppaneitamme Osaamisen Ykköskumppanuus-diplomeilla ja mukavalla aamukahvihetkellä keväällä 2022.

Saatat kiinnostua myös näistä

Lue kaikki artikkelit

Valkeakosken ammattiopisto, hymyilevä kasvokuva naishenkilöstä.

VAAO

Kirsti Sand – vuoden 2021 VAAOlainen!

Lue artikkeli
Valkeakosken ammattiopisto, VAAO. Henkilö hyppää innoissaan ja huutaa kiitos! Hänellä on päällään keltainen t-paita, siniset farkut ja valkoiset kengät.

VAAO

VAAO kiinnosti yhteishaussa!

Lue artikkeli
Valkeakosken ammattiopisto, VAAO, vuoden 2022 VAAOlaisiksi valitut Anu Halttunen ja Mikko Siirilä seisovat portaikossa kukkapaketit kädessä ja hymyilevät kameraan.

VAAO

Vuoden VAAOlaiset Anu Halttunen ja Mikko Siirilä

Lue artikkeli

Tilaa VAAOn uutiskirje

Lähetämme viestejä maltillisesti. Emme luovuta sähköpostiosoitteita ulkopuolisille.

Heräsikö jotain kysyttävää?

Autamme mielellämme.

Katso yhteystiedot

Siirry takaisin sivun alkuun