VAAO

25.11.2016

Yhteistyöllä toteutettu Suomen suurin joulunäyteikkuna on julkistamista vaille valmis!

Valkeakosken ammattiopisto, VAAO. Lähikuva jouluikkunasta. Kuvassa kaksi sinipunaista leluautoa pumpulin päällä.

Torikeskuksessa huomenna julkistettava joulunäyteikkuna on pientä viilausta vaille valmis. Viimeiset viikot ovat olleet täynnä positiivista tekemisen meininkiä. Työelämään siirryttäessä yhteistyötaidot ovat suuressa roolissa, ja juuri sitä kaikki projektiin osallistuneet ovat päässeet harjoittelemaan. Visio illuusion, tarinan ja elämyksen luomisesta on ollut kaikkia projektiin osallistuneita yhdistävä tekijä.

Talonrakentajaksi keväällä valmistuva Onni Vaahteramäki on yksi ikkunan takana häärääjistä. Onni on ollut muiden raksapuolen opiskelijoiden kanssa rakentamassa näyteikkunan seiniä, ulos pystytettyä lavaa ja auttanut somistamisessa. Projektissa on päässyt miettimään esimerkiksi monenlaisia kiinnitysratkaisuja. Onni itse kuvailee projektia aikamoiseksi kokemukseksi, jossa oppi miettimään asioita yhteistyössä muiden kanssa.

Onnin opettajana toimiva Pertti Rantanen kehuu niin rakennuspuolen opiskelijoita kuin muita projektiin osallistuneita. Eri osastojen ja alojen välinen kommunikointi sujui varsin mallikkaasti. Projekti oli aikataulutettu hyvin, ja kaikki osapuolet sitoutuivat yhteiseen lopputulokseen. Myös kouluttajat ja opettajat heittäytyivät mukaan tekemään, oli kyse sitten visuaalisen puolen toteuttamisesta tai vaikkapa kuusimetsässä rämpimisestä.

Näyteikkunassa on aina kyse illuusion luomisesta, ja kokonaisuuden täytyy olla loppuun asti viimeistelty, muutenhan illuusio katoaa. Yli kahdenkymmenen metrin levyisen näyteikkunan tekeminen vaatii paljon myös valaistukselta. Tässä mukaan astui VAAOn sähköosasto.

Ensimmäistä vuotta VAAOssa opiskelevat kansainvälisen kaupan merkonomiopiskelijat ovat hoitaneet projektin markkinoinnin. Harjoitusta on tullut niin markkinointisuunnitelman tekemisestä, tiedotteiden laatimisesta, eri medioiden kontaktoinnista kuin some-kanavien hyödyntämisestä. Samu Mikkola, Iida Kuittinen ja Susanne Salo kertovat projektin olleen mielekäs ja hauska tehdä. Samu toteutti myös kampanjan visuaalisen ilmeen. Huomisissa avajaisissa kuullaan Iidan kirjoittama joulutarina, josta näyteikkunan tarina sai alkunsa.

Sisustusalan opiskelija Mirva Kulovuori iloitsee projektin onnistumisesta. ”Toisaalta tunnelmat ovat haikeat koska ikkunan tekeminen oli niin mukavaa!” hän toteaa. Sisustusalan opiskelijat ovat tehneet kouluttaja Sanna Toijalan kanssa ison työn hankkiessaan yhteistyökumppaneita. ”Itse sain paljon tietoa eri toimijoista, ja koko prosessista mikä liittyy näyteikkunan tekemiseen. Sain myös rohkeutta sanoa oman mielipiteeni”, Mirva toteaa. Luottamus omaan tekemiseen on kasvanut varmasti kaikilla osapuolilla.

15107196_1405074756169343_3260177556403356349_n jouluikkuna2

Saatat kiinnostua myös näistä

Lue kaikki artikkelit

Valkeakosken ammattiopisto, VAAO. Henkilö hyppää innoissaan ja huutaa kiitos! Hänellä on päällään keltainen t-paita, siniset farkut ja valkoiset kengät.

VAAO

VAAO kiinnosti yhteishaussa!

Lue artikkeli
Valkeakosken ammattiopisto, VAAO. Kuvakollaasi Porin Taitajat2022.

VAAO

Onni-Ville Kokko voitti kultaa Taitaja2022 -kisoissa!

Lue artikkeli
Valkeakosken ammattiopisto, VAAO, kuvakollaasi pintakäsittelyopiskelijoiden työvaiheista Ukraina-talolla.

VAAO

VAAOn tärkeimmät talkoot keväällä 2022

Lue artikkeli

Tilaa VAAOn uutiskirje

Lähetämme viestejä maltillisesti. Emme luovuta sähköpostiosoitteita ulkopuolisille.

Heräsikö jotain kysyttävää?

Autamme mielellämme.

Katso yhteystiedot

Siirry takaisin sivun alkuun