Väylät auki valmistuneille

Juhlimme tänään syyslukukauden aikana valmistuneita opiskelijoitamme. Yli 80 uutta ammattilaista on lähtenyt maailmalle, oman henkilökohtaisen opintopolkunsa ja aikataulunsa mukaan. Ensimmäinen tai uusi tutkinto on tärkeää osaamispääomaa. Onnittelemme kaikkia valmistuneita saavutuksistanne ja toivomme teille hyvää jatkoa urapolulla ja elämässä!

Robin Lindbergh on yksi syyslukukauden aikana valmistunut osaaja. Robin valmistui merkonomiksi kansainvälisellä toteutuksella ja hänen kv-polkunsa kesti 2,5 vuotta. Samaan aikaan hän opiskeli 30 opintopistettä ammattikorkeakoulussa ja ovi Hämeen ammattikorkeakouluun on avoinna armeijan jälkeen. Väyläopinnot toiselta asteelta kolmannelle asteelle ovat opiskelijalähtöistä yhteistyötä parhaimmillaan. Ammatillisen koulutuksen uudistuksen parhaita puolia ovat joustavat opintopolut, joilla opiskelijat voivat toteuttaa omia urasuunnitelmiaan.

Merkonomi Robin Lindbergh on tyytyväinen opintoihinsa. Koulutuspäällikkö Mikko Siirilä onnittelee myös ammattikorkeakouluun vievien väyläopintojen suorittamisesta

 

Rauhallista Joulua ja menestyksekästä vuotta 2020!