VAAO

30.4.2020

VAAOn etäopiskelu jatkuu

Valkeakosken ammattiopisto, VAAO. VAAOn-punaisella taustalla valkoisella teksti: Jatkamme etäopetusta kesälomiin saakka

VAAOssa on päätetty, että etäopiskelua jatketaan kesäkeskeytyksiin saakka. Opiskelijat eivät siis enää palaa lähiopetukseen ennen kesälomiansa. Etäopetus on linjattu jatkumaan  31.7.2020 saakka, sillä myös kesällä, osalla opiskelijoista on henkilökohtaisen opiskelusuunnitelmansa mukaisia opintoja. Pyrimme varmistamaan kaikkien VAAOlaisten turvallisuuden ja opetusjärjestelyiden sujuvuuden. Mikäli koronapandemian tilanne jollakin tavalla oleellisesti muuttuu, päivitämme ohjeitamme.

Työssäoppimisjaksoilla olevien opiskelijoiden työskentely  jatkuu normaalisti yrityksissä mahdollisuuksien mukaan. Myös koulutus- ja oppisopimuksia tehdään kesän ajalle.

Valmistuvat opiskelijat

Kevään aikana valmistumassa olevien opiskelijoiden valmistuminen pyritään varmistamaan poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta. Näytöillä osoitettava osaaminen osoitetaan joko työpaikalla tai vaihtoehtoisilla tavoilla, esimerkiksi oppilaitoksen oppimisympäristöissä. Kevään valmistujaisjuhlia ei valitettavasti järjestetä. Seuraamme tilannetta, voidaanko niitä järjestää esimerkiksi syksyllä. Tutkintotodistukset lähetetään postitse.

Ohjausta, apua tai muuta tukea tarvitsevat opiskelijat

Tuen tarpeessa oleville opiskelijoille tarjotaan mahdollisuus myös lähiohjaukseen turvallisuus- ja hygieniaohjeet huomioiden. Apua opintoihin on saatavilla myös kesäkuussa. Tukea saa opetus- ja ohjaushenkilöstöltämme sekä opiskelijahuollosta.

Opintotoimisto

Opintotoimisto palvelee opiskelijoita, ensimmäiset yhteydenotot kannattaa lähettää sähköpostiin opintotoimisto@vaao.fi

Ateriajakeluun oikeutetut opiskelijat

Ateriajakelua pyritään jatkamaan 27.5 asti ja noutoaterioihin ovat oikeutettuja ne opiskelijat, joilla on oikeus maksuttomaan ateriaan lähiopetuksessa. Ohjeistus ilmoittutumisesta ja aterioiden noudoista on lähetetty wilmassa.

Elämme erikoista aikaa, emmekä tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Pidetään huolta toisistamme – tehdään se huomioimalla meille annetut ohjeet ja toimimalla ohjeiden mukaisesti.

Saatat kiinnostua myös näistä

Lue kaikki artikkelit

Valkeakosken ammattiopisto, VAAO. Henkilö hyppää innoissaan ja huutaa kiitos! Hänellä on päällään keltainen t-paita, siniset farkut ja valkoiset kengät.

VAAO

VAAO kiinnosti yhteishaussa!

Lue artikkeli
Valkeakosken ammattiopisto, hymyilevä kasvokuva naishenkilöstä.

VAAO

Kirsti Sand – vuoden 2021 VAAOlainen!

Lue artikkeli
Valkeakosken ammattiopisto, VAAO, kuvakollaasi pintakäsittelyopiskelijoiden työvaiheista Ukraina-talolla.

VAAO

VAAOn tärkeimmät talkoot keväällä 2022

Lue artikkeli

Tilaa VAAOn uutiskirje

Lähetämme viestejä maltillisesti. Emme luovuta sähköpostiosoitteita ulkopuolisille.

Heräsikö jotain kysyttävää?

Autamme mielellämme.

Katso yhteystiedot

Siirry takaisin sivun alkuun