Erasmus+ / KA2: Work APPlication for Europe

VAAO toteuttaa yhdessä saksalaisen yhteistyöoppilaitoksen (Wilhelm Emmanuel von Ketteler Berufskolleg Münster) kanssa lukuvuosina 2016-2017 ja 2017-2018 kaksivaiheisen kansainvälisen Erasmus+ -hankeohjelman kumppanuushankeprojektin, jossa kahden opintomatkan yhteydessä tutustutaan yleisiin työ- ja elinoloihin Suomessa ja Saksassa. Hankkeen nimi on ”Work APPlication for Europe” ja sen yhteydessä tuotetaan MIT APP Inventor –ympäristössä aiheeseen liittyvä mobiilisovellus Android-älypuhelimille.

Kaksivaiheisen projektin ensimmäisessä osassa ryhmä saksalaisopiskelijoita ja kaksi opettajaa saksalaisesta yhteistyökoulusta vierailee kahden viikon ajan Valkeakoskella syys-lokakuussa 2017. Tämän opintomatkan aikana tutustutaan työ- ja elinoloihin Suomessa sekä tehdään mobiiliapplikaation kehitystyötä. Maaliskuussa 2018 tehdään 15 päivän mittainen vastavierailu Saksan Münsteriin. Tuolloin tutustutaan työ- ja elinoloihin Saksassa, tehdään vertailua Suomen ja Saksan työolojen välillä sekä viimeistellään mobiiliapplikaatio.
VAAOsta projektiin valittiin mukaan keväällä 2017 toteutetussa haussa 15 opiskelijaa.

Mikko Siirilä
kansainvälisyysvastaava

Print Friendly
JaaShare on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedIn