Valkeakosken ammattiopisto on avannut kaupungin keskustaan PopUp -pisteen maanantaina 11.11.2019 klo 11.00.
VAAO PopUp
Opiskelijoille VAAO PopUp on ainutlaatuinen projekti, jossa suunnitellaan ja toteutetaan kaikki myymälän toiminnot sekä palvellaan asiakkaita aidossa oppimisympäristössä. Tilassa tarjotaan myös oppisopimusneuvontaa ja järjestetään tapahtumia. Sieltä löytyy lisäksi neuvottelutila, jota hyödynnetään opetuksen lisäksi esimerkiksi tapaamisissa yritysten edustajien ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Taideteollisuusalan opiskelijat vastasivat tilan sisustussuunnittelusta, ja merkonomiopiskelijat vastaavat mm. myymälän esillepanojen toteutuksesta ja markkinoinnista. Datanomit ovat auttaneet tietojärjestelmien kanssa ja rakennusosasto myymäläratkaisujen toteuttamisessa.
Monikäyttöinen tila
Myymälä muuttaa muotoaan kausiluontoisesti ja se avattiin joulumyyntiin, mutta vuodenvaihteen jälkeen tila pyöräytetään uuteen uskoon kevään teemat ja juhlat huomioiden. Tällä hetkellä mukana on usean lähialueen pienyrityksen lisäksi nuorten 4H-yritysten tuotteita sekä VAAOn eri alojen valmistamia tuotteita. Myös yläasteen NY-yritykset voivat varata myymälästä myyntitilaa itselleen.
Joustavat tilaratkaisut tarjoavat myös muille VAAOn aloille erinomaisen mahdollisuuden järjestää erilaisia teemapäiviä keskellä kaupunkia. PopUp ei siis ole pelkästään myymälä, vaan toukokuun loppuun asti avoinna olevassa tilassa on tarkoitus järjestää monenlaisia eri alojen toimintaan liittyviä tapahtumia. Toivomme myös yrityksien ja muiden yhteistyötahojen löytävän paikan ja olevan yhteydessä erilaisen yhteistyön ideoimiseksi.
Mikäli opiskelu VAAOssa kiinnostaa, saa PopUpista helposti tietoa ja ohjausta ammattiopiston tarjoamista vaihtoehdoista vaikkapa kauppareissun yhteydessä. VAAO PopUp sijaitsee apteekin entisissä tiloissa osoitteessa Kauppatori 5, Citymarkettia vastapäätä.
Avajaistapahtuma 15.11. klo 11:00
PopUpin avajaistapahtuma järjestettiin pe 15.11. klo 11:00 alkaen. Avajaistapahtumassa oli paljon mielenkiintoista VAAOn eri alojen järjestämää ohjelmaa. Tapahtuma päättyi, kun jouluikkuna paljastettiin yleisölle klo 17:00.
Lisätietoa:
Lehtori Petri Kautto, petri.kautto(a)vaao.fi / 044 706 1076
Pop up -kauppa on suunniteltu ja toteutettu OPH:n rahoittaman VIRITY – Viestintää nuorilta nuorille ja työelämältä nuorille -verkostohankkeen tukemana.