VAAO

13.3.2020

VAAOn ohjeistus koronavirukseen liittyen

Valkeakosken ammattiopisto, VAAO. Lähikuvassa näkyy kun henkilö laittaa käsidesiä käsiinsä.

Olemme ohjeistaneet opiskelijoitamme ja henkilöstöämme koronavirukseen liittyen  ja seuraamme tilannetta tiiviisti. Tartuntatautiepidemioissa noudatamme Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL), ulkoministeriön ja opetushallituksen antamia ohjeistuksia.

Päivitämme opiskelu- ja työturvallisuutta varmistavia ohjeitamme tilanteen vaatimalla tavalla.

Matkustaminen

VAAOssa astui 10.3. voimaan matkustuskielto, joka koskee kaikkia opintoihin ja henkilöstön työtehtäviin liittyviä ulkomaanmatkoja sekä ulkomailta VAAOon suuntautuvia vierailuja. Liikkuvuudet keskeytettiin toistaiseksi. Ulkomaille suuntautuvia liikkuvuuksia ei tällä hetkellä tehdä ja aiemmat varaukset perutaan tai siirretään ensi lukuvuodelle. Ulkomaan jaksoilla olleiden opiskelijoiden kotiuttaminen alkoi välittömästi. Kaikki opiskelijat ovat jo Suomessa.

THL muutti epidemia-alueen määritelmää, joten 12.3. lähtien, kaikki ulkomailta palaavat opiskelijat ja henkilöstön jäsenet ovat kahden viikon ajan etäopiskelussa tai etätöissä.

Kotimaan työ- tai opintomatkoja perutaan ja vain välttämättömät työmatkat tehdään ja käytetään verkkoyhteyttä, mikäli mahdollista. Opiskelijoiden jo suunnitellut opintomatkat tai –retket perutaan. Uusia ei järjestetä toistaiseksi.

Muu varautuminen

Hengitystieinfektioita vältetään käsi- ja yskimishygienialla. Opiskelijoita ja henkilöstöä on ohjeistettu hyvään käsi- ja yskimishygieniaan sekä kättelystä pidättäytymiseen. Tärkeää on pestä kädet vedellä ja saippualla usein ja käyttää lisäksi desinfiointiainetta. Suu ja nenä suojataan kertakäyttönenäliinalla yskiessä tai aivastaessa. Kipeänä ei tulla opiskelemaan tai töihin. VAAOlla liikkuvia vieraita ohjeistetaan samoin.

Hius- ja kauneudenhoitoalojen asiakaspalvelu on keskeytetty toistaiseksi.

Opetushenkilöstö varautuu etäopiskelun järjestämiseen. Henkilöstö tekee 16.-18.3. etäopetukseen liittyviä varautumistoimia, suunnittelee kevään mahdollista etäopetuksen sekä työssä oppimisen järjestämistä ja samalla ensi lukuvuoden opetusjärjestelyjä.

Tasavallan presidentin, Sauli Niinistön sanoin: ”Otetaan fyysistä etäisyyttä ja henkistä läheisyyttä”. Pidetään huolta toisistamme – tehdään se huomioimalla meille annetut ohjeet ja toimimalla ohjeiden mukaisesti.

Saatat kiinnostua myös näistä

Lue kaikki artikkelit

Valkeakosken ammattiopisto, VAAO. Henkilö hyppää innoissaan ja huutaa kiitos! Hänellä on päällään keltainen t-paita, siniset farkut ja valkoiset kengät.

VAAO

VAAO kiinnosti yhteishaussa!

Lue artikkeli
Valkeakosken ammattiopisto, hymyilevä kasvokuva naishenkilöstä.

VAAO

Kirsti Sand – vuoden 2021 VAAOlainen!

Lue artikkeli
Valkeakosken ammattiopisto, VAAO, kuvakollaasi pintakäsittelyopiskelijoiden työvaiheista Ukraina-talolla.

VAAO

VAAOn tärkeimmät talkoot keväällä 2022

Lue artikkeli

Tilaa VAAOn uutiskirje

Lähetämme viestejä maltillisesti. Emme luovuta sähköpostiosoitteita ulkopuolisille.

Heräsikö jotain kysyttävää?

Autamme mielellämme.

Katso yhteystiedot

Siirry takaisin sivun alkuun