VAAO aloittaa ensi viikolla maksuttomien aterioiden jakamisen ammatillisen perustutkinnon ja VALMA-koulutuksen opiskelijoille. Aterioita jaetaan kaksi kertaa viikossa niille VAAOn opiskelijoille, joilla on, ennen koronaviruksesta aiheutuneita poikkeusoloja, ollut oikeus maksuttomaan ruokailuun.
Opiskelijaravintolapalvelumme suljettiin, kun opinnoissa siirryttiin etäopetukseen. Kun koulutusta järjestetään etäopetuksena ja itsenäisenä opiskeluna, ei opiskelijoille muodostu lakisääteistä oikeutta maksuttomaan ateriaan, eikä koulutuksen järjestäjällä ole velvollisuutta tarjota maksutonta ateriaa. VAAO haluaa kuitenkin tällä tavalla tarjota mahdollisuuden noutoaterioihin. Aterioiden jakelua emme pysty järjestämään opiskelijoiden kotikuntiin.
Opiskelijat, joilla on oikeus maksuttomaan ateriaan, saavat Wilma-viestillä ohjeet aterioiden tilaamiseen ja noutamiseen. Myös opiskelijaravintolaan ilmoitetut erikoisruokavaliot onnistuvat, opiskelijan tulee ilmoittaa tieto erikoisruokavaliosta ohjeiden mukaisesti.
Opiskelijat tai heidän huoltajansa voivat noutaa ateriat kaksi kertaa viikossa VAAOlta. Aterioita noudettaessa on noudatettava wilmassa annettuja ohjeita ja erityisesti huomioitava, että lähikontaktien määrä pysyy vähäisenä ja me kaikki – opiskelijat ja henkilöstö – terveinä.
Koulutussopimuksella työelämässä tapahtuvan oppimisen aikana opiskelijat saavat normaalin ateriakorvauksen. Ateriakorvausta ja noutoaterioita ei voi saada yhtäaikaisesti.