VAAO

10.10.2018

SUOMEN SUURIN JOULUIKKUNA TULEE TAAS!

Valkeakosken ammattiopisto, VAAO. Vihreällä taustalla puisia poron-muotoisia kuusenkoristeita. Porojen nenät on punaiset ja sarvet kultaiset.

Vaao toteuttaa jo kolmannen kerran projektin yhteistyökumppaneiden kanssa.

Tänä vuonna ikkunan toteutus on erilainen ja taustalta löytyy moderni versio tutusta tarinasta.

Ensimmäistä kertaa mukana on oheistapahtumia lapsille ja nuorille, jotka toteutetaan yhteistyössä koulujen kanssa. Hankkeen kulujen jälkeen ylimenevä osuus lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen.

Avajaisissa luvassa monipuolista ohjelmaa kaiken ikäisille. Lisätietoa tulossa – seuraa kanavia, pysy kuulolla!

 

Saatat kiinnostua myös näistä

Lue kaikki artikkelit

Valkeakosken ammattiopisto, VAAO. Henkilö hyppää innoissaan ja huutaa kiitos! Hänellä on päällään keltainen t-paita, siniset farkut ja valkoiset kengät.

VAAO

VAAO kiinnosti yhteishaussa!

Lue artikkeli
Valkeakosken ammattiopisto, hymyilevä kasvokuva naishenkilöstä.

VAAO

Kirsti Sand – vuoden 2021 VAAOlainen!

Lue artikkeli
Valkeakosken ammattiopisto, VAAO. Selfie kolmesta hiusalan opiskelijasta. Kaikki kolme katsovat ja hymyilevät kameralle.

VAAO

Taitaja2023 semifinaaleista kohti finaaliviikkoa!

Lue artikkeli

Tilaa VAAOn uutiskirje

Lähetämme viestejä maltillisesti. Emme luovuta sähköpostiosoitteita ulkopuolisille.

Heräsikö jotain kysyttävää?

Autamme mielellämme.

Katso yhteystiedot

Siirry takaisin sivun alkuun