Sisustusalan opiskelijat ovat kesän aikana ahertaneet työssäoppimisen ja erilaisten projektien kimpussa. Esimerkiksi Kirjazz-tapahtuman ja musareiden kanssa yhteistyössä toteutetut suunnittelu- ja toteutusprojektit olivat erityisen antoisia ja opettavaisia kokemuksia monessakin mielessä.
Kirjazz-projektissa sisutusalan opiskelijat Maikku, Holly, Mirva ja Hanna loivat kokonaisuuden Kirjaslammen tanssilavalle, ja tapahtuman sisustus saikin paljon kehuja ja kiitoksia. Kierrätetyillä materiaaleilla loihdittu tunnelma istui tilaan ja ympäristöön täydellisesti!
Musareilla bändien bäkkäri-koppien suunnittelu alusta loppuun oli taas aivan omanlaisensa projekti. Takahuoneet olivat Ramirentin siirrettäviä taukotilakoppeja, ja jokainen sai toteuttaa omanlaisensa sisustuksen sekä sisälle että pienelle pihalle. Neljän Suora totesi Nooran tekemästä kopista Facebookissa videollaan että ”Tää on magee, tästä voisi moni ottaa oppia”!
Tänä syksynä odottaa taas monta uutta ja jännää projektia toteuttajiaan. Valkeakoski-talon perustukset on nyt valettu, ja sisustussuunnittelutiimikin aloittaa työnsä. Myös Suomen suurimman joulunäyteikkunan tiimi pääsee tositoimiin ihan näillä näppäimillä – ja siinähän tekemistä riittää! Ensin päästään kuitenkin imemään ideoita Habitareen..
Pääset tutustumaan Hollyn työssäoppimispäiväkirjaan täällä: hollynnaytto.blogspot.com
Wilhelmiinan blogi löytyy osoitteesta: wilhelmiinastop.bogspot.com