VAAO

1.10.2020

SAJOn hopeinen ansiomerkki Raimo Alarovalle

Valkeakosken ammattiopisto, VAAO. Iso punainen ruusu kuvattuna läheltä. Ruusun pinnalla on vesipisaroita ja kuvan tausta on oranssi.

Valkeakosken seudun koulutuskuntayhtymän kuntayhtymänjohtaja, rehtori Raimo Alarova on pitkän linjan ammatillinen osaaja. Viime vuosina hän on ollut aktiivisesti vaikuttamassa Suomen ammatillisen koulutuksen kehittämiseen. Hän on toiminut SAJO ry:n hallituksessa 7 vuotta, josta vuoden 2017 varapuheenjohtajana ja vuodet 2018-2019 puheenjohtajana. Alarova on toiminut yhdistyksen edustajana useissa mm. Opetus- ja kulttuuriministeriön kehittämistyöryhmissä sekä edustanut yhdistystä ansiokkaasti monissa eri tilanteissa.

Raimo Alarovan koulutus- ja työura on hieno esimerkki siitä, miten hyvin Suomen ammatillisen koulutuksen jatko-opintoväylä ja jatkuva oppiminen toimii. Hän on suorittanut vuonna 1980 elektroniikka-asentajan tutkinnon, jonka jälkeen hän työskenteli erilaisissa alan työtehtävissä ja suoritti tietoliikennetekniikan insinöörintutkinnon. Insinöörin työtehtävät muuttuivat ammatillisen opettajan tehtäviksi ja hän opiskeli opettajaksi. Vuodesta 2002 alkaen Raimo on toiminut nykyisessä tehtävässään Valkeakosken seudun koulutuskuntayhtymän johtajana. Työn ohella hän on opiskellut mm. hallintotieteitä sekä kasvatustieteitä ja suorittanut kasvatustieteiden maisterin tutkinnon.

Valkeakosken ammattiopiston (VAAO) toiminta on ollut systemaattisesti laadukasta ja tuloksellista Alarovan johtamana. Hän on tuonut jatkuvan parantamisen ja kokeilemisen kulttuurin VAAOon, ja esimiehenä hän on kuunteleva ja joustava. VAAO sai kunniamaininnan Opetus- ja kulttuuriministeriön ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailussa vuonna 2018, missä teemana oli opiskelijoiden ja henkilöstön hyvinvointi. Toiminta Tampereen kauppakamarin Valkeakosken kauppakamariosastossa on antanut hänelle vahvan näkemyksen elinkeinoelämän ja ammatillisen koulutuksen yhteistyöhön.

Teksti: LEHDISTÖTIEDOTE Suomen Ammattikoulutuksen Johtajat ry 1.10.2020

Saatat kiinnostua myös näistä

Lue kaikki artikkelit

Valkeakosken ammattiopisto, VAAO. Henkilö hyppää innoissaan ja huutaa kiitos! Hänellä on päällään keltainen t-paita, siniset farkut ja valkoiset kengät.

VAAO

VAAO kiinnosti yhteishaussa!

Lue artikkeli
Valkeakosken ammattiopisto, hymyilevä kasvokuva naishenkilöstä.

VAAO

Kirsti Sand – vuoden 2021 VAAOlainen!

Lue artikkeli
Valkeakosken ammattiopisto, VAAO, vuoden 2022 VAAOlaisiksi valitut Anu Halttunen ja Mikko Siirilä seisovat portaikossa kukkapaketit kädessä ja hymyilevät kameraan.

VAAO

Vuoden VAAOlaiset Anu Halttunen ja Mikko Siirilä

Lue artikkeli

Tilaa VAAOn uutiskirje

Lähetämme viestejä maltillisesti. Emme luovuta sähköpostiosoitteita ulkopuolisille.

Heräsikö jotain kysyttävää?

Autamme mielellämme.

Katso yhteystiedot

Siirry takaisin sivun alkuun