VAAO

15.12.2020

Raimo Alarovalle ammattikasvatusneuvoksen arvonimi 11.12.2020

Valkeakosken ammattiopisto, VAAO. Iso punainen ruusu kuvattuna läheltä. Ruusun pinnalla on vesipisaroita ja kuvan tausta on oranssi.

Tasavallan presidentti on myöntänyt ammattikasvatusneuvoksen arvonimen kuntayhtymäjohtaja/rehtori Raimo Alarovalle, tunnustuksena ja kiitoksena hänen tekemästään työstä ammatillisen koulutuksen hyväksi.

Kuntayhtymäjohtaja/rehtori Raimo Alarova on virkaurallaan edennyt ammatinopettajasta koulutuskuntayhtymän ja ammattiopiston arvostetuksi johtajaksi ja rehtoriksi. Hänen koulutuksensa ja 28 vuoden monipuolinen työ- ja johtajakokemus ammatillisesta koulutuksesta ovat vaikuttaneet siihen, että hänellä on merkittävä rooli ammatillisessa koulutuksessa ja sen kokonaisvaltaisessa kehittämisessä, niin alueellisesti kuin valtakunnallisestikin.

Hänen johdollaan koulutuskuntayhtymästä on kasvanut n. 1200 opiskelijan ja 120 työntekijän monialainen ammatillista koulutusta järjestävä koulutuskuntayhtymä. Hänen asiantuntemuksensa sekä johdonmukainen ja oikeudenmukainen johtaminen on saavuttanut niin opiskelijoiden kuin henkilöstön luottamuksen. Kuntayhtymän johtajana ja rehtorina hän on suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti yhdessä henkilöstön kanssa kehittänyt kuntayhtymää vastaamaan toimintaympäristössä tapahtuviin muutoksiin.

Kuntayhtymäjohtaja/rehtori Raimo Alarova on luonut tiiviit ja hyvät yhteydet ammatillisen koulutuksen valtakunnallisiin viranomaisiin, järjestöihin ja yhdistyksiin, toimien näin aktiivisesti ammatillisen koulutuksen kehittämisessä myös valtakunnallisella tasolla eri luottamustehtävissä. Hänen asiantuntijuuttaan on hyödynnetty monissa mm. Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Opetushallituksen työryhmissä. Lisäksi hänellä on ollut vankka kollegoidensa luottamus, hänen toimiessaan seitsemän vuotta Suomen Ammattikoulutuksen Johtajat SAJO ry:n hallituksessa, josta viimeiset kaksi vuotta sen puheenjohtajana.

Asiantuntemuksensa lisäksi hänen avoin ja välitön suhtautuminen asioihin ja ihmisiin sekä rauhallinen ja harkitseva olemus on luonut hänestä arvostetun johtajan työyhteisössä ja yhteistyökumppaneiden keskuudessa. Hän on toiminut mm. Tampereen kauppakamarin Valkeakosken kauppakamariosaston hallituksessa vuodesta 2010 lähtien ja Valkeakosken Teollisuusperinne ry:n puheenjohtaja sen perustamisesta 2013 lähtien.

Kuntayhtymäjohtaja/rehtori Raimo Alarova ottaa tasavallan presidentin myöntämän ammattikasvatusneuvoksen arvonimen nöyränä ja kunnioituksella vastaan sekä katsoo, että se on huomionosoitus ja arvostus pitkästä urasta ammatillisen koulutuksen parissa tehdystä työstä ja sen kehittämisestä. Samalla hän kiittää koulutuskuntayhtymää ja sen luottamushenkilöitä sekä henkilöstöä kaikesta tuesta ja luottamuksesta, mitä hän on yli 18 vuoden uransa aikana saanut kokea koulutuskuntayhtymän palveluksessa. Lisäksi kuntayhtymäjohtaja/rehtori Raimo Alarova kiittää koko mahtavaa työyhteisöä ja huippu henkilöstöä, että on saanut tehdä työtä ja kehittää VAAOa yhdessä heidän kanssaan.

Saatat kiinnostua myös näistä

Lue kaikki artikkelit

Valkeakosken ammattiopisto, VAAO. Henkilö hyppää innoissaan ja huutaa kiitos! Hänellä on päällään keltainen t-paita, siniset farkut ja valkoiset kengät.

VAAO

VAAO kiinnosti yhteishaussa!

Lue artikkeli
Valkeakosken ammattiopisto, hymyilevä kasvokuva naishenkilöstä.

VAAO

Kirsti Sand – vuoden 2021 VAAOlainen!

Lue artikkeli
Valkeakosken ammattiopisto, VAAO, vuoden 2022 VAAOlaisiksi valitut Anu Halttunen ja Mikko Siirilä seisovat portaikossa kukkapaketit kädessä ja hymyilevät kameraan.

VAAO

Vuoden VAAOlaiset Anu Halttunen ja Mikko Siirilä

Lue artikkeli

Tilaa VAAOn uutiskirje

Lähetämme viestejä maltillisesti. Emme luovuta sähköpostiosoitteita ulkopuolisille.

Heräsikö jotain kysyttävää?

Autamme mielellämme.

Katso yhteystiedot

Siirry takaisin sivun alkuun