Riku valmistui Valkeakosken ammatti- ja aikuisopistosta talonrakentajaksi keväällä 2016. Riku opiskeli VAAOssa kahden ensimmäisen vuoden aikana ammatin perustiedot ja –taidot sekä yhteiset tutkinnon osat. Kolmannen vuoden hän opiskeli oppisopimuksella Skanska Talonrakennus Oy:ssä Tampereella tehden töitä raksalla mm. Härmälänrannan työmaalla. Riku opiskeli 2+1 -pilottiprojektissa.

Miten Riku pääsi 2+1 –malliin mukaan? Opettaja kysyi, kiinnostaako? Skanska valitsi Rikun toisen lukuvuoden keväällä aloittamaan työssäoppimisen yrityksessä. Työssäoppiminen meni hyvin, ja hän sai kesätyöpaikan Skanskalta. Kun sekä Riku että Skanska olivat kesätyöhön tyytyväisiä, solmittiin oppisopimustyösuhde kolmannen vuoden ajaksi.

Käytännössä Riku solmi määräaikaisen työsopimuksen työnantajan kanssa, jolloin ns. normiopiskelijan etuudet poistuivat. Lisäksi hän allekirjoitti oppisopimuksen koulutustarkastajan ja työnantajan kanssa. Riku sai työehtosopimuksen (TES) mukaista palkkaa ja sitoutui työntekijän vastuuseen. ”Sain olla töissä, oli tekemistä, sain rahaa sekä paljon tietoa rakentamisesta ja menetelmistä. Töissäolo on aina mukavaa.”

Työssä oppimisen lisäksi Riku osallistui VAAOn järjestämiin tietopuolisiin opintoihin ja suoritti ammattiosaamisen näytöt oppisopimustyöpaikalla. Näihin liittyen hän arvioi osaamisensa kehittymistä itsenäisesti sekä yhdessä työpaikkakouluttajan ja opettajan kanssa, ja sai jatko-opintokelpoisuuden.

”Koska molemminpuolinen kokemus oli positiivinen, olen jatkanut töissä Skanska Talonrakennus Oy:ssä.”

riku-nurkkala

Riku

2+1 oppisopimusmalli oli hyvä juttu!

Print Friendly
JaaShare on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedIn