Koko Pirkanmaan toisen asteen koulutukselle on annettu maskisuositus toistaiseksi. Tämä koskettaa nyt myös meitä. Suosittelemme kaikille kasvomaskin käyttöä, kaikissa kohtaamistilanteissa, toisten ihmisten suojaamiseksi. Opiskelijat saavat tarvittaessa tarkempia ohjeita oman alansa opetushenkilöstöltä.
Opiskelijat hankkivat ja maksavat maskit itse, seuraamme tämän osalta Opetus- ja kulttuuriministeriön ja opetushallituksen ohjeistusta. Omat kotikunnat jakavat maskeja vähävaraisille ja opiskelijat luetaan tähän joukkoon. Valkeakoskelaiset opiskelijat voivat hakea maskit VAAOn terveydenhoitajalta, muut hakevat maskeja oman kotikunnan jakelupisteistä.
Eli – torstaista 26.11. lähtien, käytetään maskia kaikissa kohtaamistilanteissa. Näytetään yhdessä, että olemme VAAOssa vastuullisia maskinkäyttäjiä. Turvataan terveyttä – omaa, kavereiden, perheen, suvun ja työyhteisön. Taklataan koronaa koko porukan voimin.
Lisäksi muistetaan edelleen turvavälit, käsienpesu, hihaan tai kertakäyttönenäliinaan yskiminen ja se, että pienistäkin flunssaoireista lähdetään kohti koronatestiä. Sairaana ei VAAOlle saa tulla.