Nuorten ammattitaidon EM-kilpailu EuroSkills alkaa Ruotsin Göteborgissa keskiviikkona. Suomesta osallistuu kisaan 30 oman ammattinsa nuorta huippua, joista yksi on keväällä 2015 maalariksi valmistunut Mari Lappalainen.
Marin syksyyn on kuulunut tiivis harjoittelu ja valmentautuminen, viikonloppuisin VAAOn pintakäsittelyosastolla ovat valot palaneet usein. Mari osallistui jo keväällä 2015 ammattitaidon SM-kisoihin ja nappasi äärimmäisen tiukassa kilpailussa hopeasijan. Nyt tavoitteena on EM-kisamenestys.
Ammattitaidon EM-kilpailu EuroSkills järjestetään Ruotsin Göteborgissa 30.11.–4.12.2016. Siihen osallistuu yli 500 nuorta ammattilaista 28:sta Euroopan maasta. Kilpailu järjestetään joka toinen vuosi jossain päin Eurooppaa. Suomesta osallistuu EuroSkills Gothenburg 2016 -kilpailuun 30 oman ammattinsa nuorta huippua. Jokaisen kilpailulajin suoritus kestää kolme päivää, joiden aikana tehdään lajista riippuen joko useita pieniä tehtäviä tai yksi isompi työ.
Suomen kilpailijoiden sijoituksia eri lajeissa saadaan jännittää sunnuntai-illan palkintojenjakoon saakka. Kilpailijat itsekin saavat vasta tuolloin tietää, mikä heidän sijoituksensa on. Pidämme VAAOssa peukkuja Marille ja koko Suomen kisajoukkueelle!
Seuraa joukkueen kuulumisia, valokuvia ja videoita Suomen ammattitaitomaajoukkueen Facebook-sivulla: https://www.facebook.com/ammattitaitomaajoukkue