Niinhän siinä sitten kävi, että vieläkään ei pandemiatilanne Suomessa helpottunut. Pirkanmaan alue on leviämisvaiheessa ja ärhäkästi tarttuva delta-muunnos jyllää nyt vähän joka puolella. Voihan korona. Vielä pitää jaksaa varoa ja vältellä.
VAAOn syyslukukauden opiskelu käynnistyy lähiopetuksena. Edellytyksenä turvalliselle opiskelulle ja työskentelylle on se, että teemme kaikki vastuullista yhteistyötä koronaturvallisuuden suhteen.
Se tarkoittaa sitä, että:
1. Älä tule kipeänä VAAOlle ja pienissäkin flunssaoireissa hakeudu heti koronatesteihin.
2. Huolehdi edelleen käsi- ja yskimishygieniasta.
3. Noudata turvavälejä.
4. Kasvomaskien käyttöön on Pirkanmaan koronanyrkin vahva suositus. Käytä maskia. Koronan deltamuunnos on ärhäkästi leviävää sorttia ja tarttuu sekä sisä- että ulkotiloissa. Vain noudattamalla annettuja ohjeita meillä on mahdollisimman turvallinen opiskelu- ja työympäristö. Mikäli et voi terveyssyistä käyttää kasvomaskia, kerro siitä opettajille.
5. Ruokailu on porrastettu talokohtaisesti, muista ruokailussakin turvavälit, desinfioi kätesi opiskelijaravintolan ovella ja riisu maski vasta, kun olet ottanut ruuan ja istunut ruokailemaan.
6. Pysyttele oman ryhmän kanssa, älä kulje tarpeettomasti eri rakennusten välillä.
7. Pidä mielessä, ketä tapaat päivän aikana. Altistumisia on helpompi selvittää jälkeen päin.
Koronatilanteen kehittymistä seurataan VAAOssa tarkasti. Varautumisryhmä kokoontuu säännöllisesti tilannekuvapalaveriin ja on valmiina tarvittaviin toimenpiteisiin turvallisen toiminnan takaamiseksi kaikissa olosuhteissa. Etäopetus ja mahdollinen opiskelijaryhmien porrastaminen lähiopetuksessa huomioidaan, mikäli tilanne niin vaatii. On myös hyvä huomioida, että etäopetuksen hyvien käytäntöjen kehittämistä jatketaan, vaikka koronatilanne rauhoittuisikin. Opiskelijalla voi siis olla sekä lähi- että etäopetusta myös tulevana lukuvuonna.
Opinnot alkavat seuraavasti:
- Yhteishaun kautta tulevat, uudet opiskelijat (nuoret) aloittavat torstaina 5.8.2021 kello 9.00. Voit mennä suoraan koulutusalallesi tai tulla Väinölä-rakennuksen toisen kerroksen kahvioaulaan, niin opastamme sinut oikeaan paikkaan
- Jatkuvan haun kautta tulevat, uudet opiskelijat (aikuiset) aloittavat sen mukaan, kun ovat aloituskutsun saaneet.
- Opintojaan jatkavat opiskelijat aloittavat opinnot sen mukaan, kuinka opetus- ja ohjaushenkilöstö on heidät ohjeistanut.
Tervetuloa opiskelemaan!