Lukuvuosi on huipentunut valmistuneiden ammattilaisten riemuun. Pitkin kevättä VAAOsta on valmistunut uusia ammattilaisia sekä aikuis- että nuorten koulutuksesta. Myös ammatti- ja erikoisammattitutkintojen suorittajat ovat ahkeroineet itselleen lisää osaamista. Juhlimme heitä kaikkia lukuvuoden viimeisinä päivinä.
Tuore sähköasentaja Teemu Karri käytti valmistuvan opiskelijan puheenvuoron juhlassa ja totesi: ”lähdemme täältä tänään kohti omaa tulevaisuuttamme”. Niin, jokainen kulkee omannäköistä polkuaan.
Hostelli- ja hotelliyrittäjä Ville Virkki korosti puheessaan, että ammatillinen osaaminen on muutakin kuin ammatin avaintaitoja; ”toivottavasti teillä on hyvät elinikäisen oppimisen taidot repussanne”. Työelämä on jatkuvasssa muutoksessa ja Virkki kannusti uusia ammattilaisia opiskelemaan lisää ja menemään kohti omia tavoitteita. ”Jos haluatte saavuttaa jotain, teidän on itse tehtävä kovasti töitä sen eteen”. Hän kehoitti myös jokaista tekemään itsestään sen hyvän työntekijän, joka halutaan töihin.
Aikuiskoulutuksesta valmistuneilla on usein jo työkokemusta ja ehkä aiempi tutkintokin. He ovat hyvä esimerkki nuorten koulutuksen opiskelijoille siitä, että elinikäisen oppimisen taitoja todella tarvitaan ja uutta kohti pitää mennä.
Vasta valmistuneet lähihoitajat antoivat lähihoitajan lupauksen. Lupaus päättyy lupaukseen työyhteisön ja alan kehittämisestä. Kaikilla aloilla tarvitaan myös sitoutumista oman alan kehittämiseen.
Kun lukuvuosi päättyy ja VAAO tyhjenee, jää hyvä, mutta hiukan haikea mieli. Iloinen puheensorina kaikkoaa sinne tänne juhlimaan ja käytävät hiljenevät. Mutta jo ensi viikolla suuntaamme mekin kohti uutta ja alamme valmistelemaan uusien opiskelijoiden tuloa. Matti Rossin ajatuksien myötä – lämpimät onnittelut uusi ammattilainen – on juhlan aika!
Paljon on onnea polulla,
kummat mutkat kiertävällä;
onni työssä, onni meissä.