VAAO

4.10.2018

Kiinasta uusia ulottuvuuksia

Valkeakosken ammattiopisto, VAAO. Kuvassa kaupunkikuvaa Pekingistä.

VAAO osallistui osana parikymmenhenkistä suomalaisdelegaatiota World education day -konferenssiin ja sen yhteydessä järjestettyyn China-Finland Education Forum -seminaariin Jinanissa Kiinassa 28.9. – 29.9.2018. Tilaisuuden organisoi HAMK yhteistyössä IVEP:n kanssa (International Vocational Education Platform – Kiinan keskushallinnon tukema kehittämisalusta). VAAOa Jinanissa oli edustamassa kehitysjohtaja Janne Hietanummi.

Kiinassa on meneillään toisen asteen koulutuksen reformi. Matkan tarkoituksena olikin tuoda esille suomalaista korkeakoulutusta (erityisesti AMK) ja ammatillista koulutusta sekä luoda yhteyksiä kiinalaisiin tahoihin kansainvälisen yhteistyön ja koulutusviennin edistämiseksi.

Kiinnostus suomalaista koulutusta kohtaa oli suurta, ja yhteistyömahdollisuuksia nousi runsaasti. Palvelujen suunnittelussa ja tarjonnassa VAAO toimii ensisijaisesti osana Välkky-verkostoa HAMK:n johdolla. HAMK omaa ainoana Pohjoismaisena korkeakouluna SAFEA-kumppanuuden (State Administration of Foreign Experts Affairs).

VAAOn osalta kiinnostusta herättivät innovatiiviset pedagogiset lähestymistavat, asiantuntijuus sekä työelämälähtöiset oppimisympäristöt.

Janne esittelemässä VAAOa ja Valkeakoski Campusta
Pekingin säihkettä

Saatat kiinnostua myös näistä

Lue kaikki artikkelit

Valkeakosken ammattiopisto, hymyilevä kasvokuva naishenkilöstä.

VAAO

Kirsti Sand – vuoden 2021 VAAOlainen!

Lue artikkeli
Valkeakosken ammattiopisto, VAAO. Henkilö hyppää innoissaan ja huutaa kiitos! Hänellä on päällään keltainen t-paita, siniset farkut ja valkoiset kengät.

VAAO

VAAO kiinnosti yhteishaussa!

Lue artikkeli
Valkeakosken ammattiopisto, VAAO, vuoden 2022 VAAOlaisiksi valitut Anu Halttunen ja Mikko Siirilä seisovat portaikossa kukkapaketit kädessä ja hymyilevät kameraan.

VAAO

Vuoden VAAOlaiset Anu Halttunen ja Mikko Siirilä

Lue artikkeli

Tilaa VAAOn uutiskirje

Lähetämme viestejä maltillisesti. Emme luovuta sähköpostiosoitteita ulkopuolisille.

Heräsikö jotain kysyttävää?

Autamme mielellämme.

Katso yhteystiedot

Siirry takaisin sivun alkuun