VAAO

4.12.2018

Kansainvälisen kaupan merkonomit opintomatkalla Roomassa!

Valkeakosken ammattiopisto, VAAO. Kansainvälisen kaupan merkonomien opinnot huipentuivat opintomatkaan Italian Roomaan marraskuussa 2019. Kuvassa opiskelijat ihailevat nähtävyyksiä.

Kansainvälisen kaupan merkonomien opinnot huipentuivat opintomatkaan Italian Roomaan marraskuussa 2019. Opiskelijoiden suunnittelemalla opintomatkalla oli mukana myös lehtori Petri Kautto. Lukemalla opiskelijoiden matkapäiväkirjan, pääset mukaan Rooman tunnelmiin.

”Aloitimme matkan maanantaina 19.11. Tapasimme koko porukalla Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja lensimme sieltä Roomaan, Fiumicinon kentälle. Suunnistimme hotellille ja vietimme loppuillan hotellin lähialueisiin tutustuen.

Seuraavana päivänä ohjelmassa oli tutustuminen Vatikaaniin, joka oli aivan hotellimme tuntumassa, sekä Rooman upeisiin nähtävyyksiin, Colosseumiin, Forum Romanumiin ja Pantheoniin. Olimme ostaneet liput etukäteen netistä, joten paikan päällä aikaa ei kulunut jonottamiseen.

Nähtävyyksien kiertely oli uuvuttavaa, mutta erittäin avartavaa. Tykästyimme erityisesti Vatikaanimuseoon ja sen mahtaviin näyttelyihin ja seinäveistoksiin. Erityisesti Colosseumilla ja Forum Romanumilla opimme paljon historiasta, entisaikojen Roomasta ja sen aikaisesta arkkitehtuurista. Päivän aikana tulikin todella käveltyä nähtävyyksien ympärillä, sillä illalla askelmittarit näyttivät jo 20 tuhatta askelta! Liikkuvan VAAOn hengessä otettiin Rooman nähtävyydet haltuun.

Keskiviikkona oli vuorossa yritysvierailu. Olimme valinneet vierailun kohteeksi Casale del Giglio –tilan, joka valmistaa viiniä ja oliiviöljyä, ja on yksi Rooman alueen tunnetuimmista viinin tuottajista. Tila sijaitsi noin 60 kilometrin päässä Roomasta, Cisterna di Latinan kaupungin lähettyvillä. Taitoimme tämän matkan junalla, samalla Rooman lähiseutua ihaillen.

Casale del Gigliossa meidät otti vastaan yrityksen vientipäällikkö Elise. Hän kertoi meille kierroksen lomassa kattavasti mm. tilan historiasta, tuotantotavoista, arvoista, henkilökunnasta ja liiketoiminnasta. Kävimme mielenkiintoisia keskusteluja yrityksen kansainvälisyydestä, vientitavoitteista sekä tuotannon eri vaiheista ja tekniikoista, ja kuulimme mitä muuta toimintaa yrityksellä on tuotantoalueellaan.
Pääsimme katsomaan tuotantotiloja ja tutustumaan erilaisiin tuotantotapoihin.
Kerroimme Eliselle opinnoistamme ja koulustamme, ja saimme hyviä neuvoja siitä, miten ottaa Rooman-matkasta kaikki irti.

Torstaille ryhmällämme oli etukäteen sovittu vierailu Rome Business Schooliin. Se sijaitsi lähellä Rooman keskustaa. Kuljimme metrolla paikalle ja pääsimme tutustumaan koulun toimintaan diaesityksen, puhujavieraan ja keskustelun parissa. Kuulimme koulun professorilta liiketalouden uusista suuntauksista ja hänen omasta pitkästä urastaan, sekä kävimme mielenkiintoista keskustelua työpaikalla tapahtuvan oppimisen ja kansainvälisyyden merkityksestä oppimisessa ja uran luomisessa.
Kerroimme heille myös omasta opiskelutavoistamme ja koulustamme, joista he olivat hyvin kiinnostuneita.

Viimeisenä matkapäivänämme emme ehtineetkään muuta tehdä kuin pakata ja käydä aamiaisella, kun olikin jo lähdön aika. Lentokenttäkuljetus vei meidät takaisin Fiumicinon lentokentälle, josta lensimme Suomeen. Saavuimme Helsinki-Vantaalle hieman iltakahdeksan jälkeen.

Reissussa parasta oli, kun pääsimme tutustumaan uuteen kulttuuriin. Ryhmämme mielestä parasta Roomassa oli sen mahtavat nähtävyydet ja tämän kaupungin upea kulttuuri. Roomassa oli paljon nähtävää sekä koettavaa. Oli myös mielenkiintoista kuulla opiskelusta ja paikallisen Rome Business Schoolin toiminnasta sekä italialaisesta yrityskulttuurista.”

Opiskelijoilla oli siis hieno matka. Ja miksei olisi ollut, sillä he suunnittelivat ja vastasivat koko reissun järjestelyistä itse. Ihan mahdottoman hyvää porukkaa!

Saatat kiinnostua myös näistä

Lue kaikki artikkelit

Valkeakosken ammattiopisto, hymyilevä kasvokuva naishenkilöstä.

VAAO

Kirsti Sand – vuoden 2021 VAAOlainen!

Lue artikkeli
Valkeakosken ammattiopisto, VAAO. Henkilö hyppää innoissaan ja huutaa kiitos! Hänellä on päällään keltainen t-paita, siniset farkut ja valkoiset kengät.

VAAO

VAAO kiinnosti yhteishaussa!

Lue artikkeli
Valkeakosken ammattiopisto, VAAO, vuoden 2022 VAAOlaisiksi valitut Anu Halttunen ja Mikko Siirilä seisovat portaikossa kukkapaketit kädessä ja hymyilevät kameraan.

VAAO

Vuoden VAAOlaiset Anu Halttunen ja Mikko Siirilä

Lue artikkeli

Tilaa VAAOn uutiskirje

Lähetämme viestejä maltillisesti. Emme luovuta sähköpostiosoitteita ulkopuolisille.

Heräsikö jotain kysyttävää?

Autamme mielellämme.

Katso yhteystiedot

Siirry takaisin sivun alkuun