Koulutushaku:




Hitsaajan pätevöittämiskoulutus (nro 704451)

Kuvaus

Hitsaajan pätevöittämiskoulutus on tarkoitettu työttömille ja työttömyysuhan alaisille hitsaajille, joilla on alan peruskoulutus tai riittävä työkokemus, mutta joilta puuttuu jokin työllistymistä parantava hitsaajan pätevyyskoe. Koulutuksen aikana voi hitsata kaksi luokkapätevyyttä.

Koulutukseen valittavalla henkilöllä tulee olla koulutuksen jälkeinen työpaikka tiedossa, koska ilman aktiivista hitsaustyöntekoa pätevyyskokeet vanhenevat puolessa vuodessa. Koulutukseen valitaan ensisijaisesti henkilöitä, joilla on työpaikasta vähintään alustava sopimus, joten kerrothan hakemuksessasi tulevasta työpaikastasi.

Lisätiedot

Koulutuksen tavoite on, että opiskelija saa hitsaajan pätevyystodistuksen jollekin seuraavista prosesseista: mustalle tai kirkkaalle pienalle, levylle tai putkelle. Levy- ja putkikokeet vaativat lisäksi erillisen pienakokeen.

Hakeminen ja valinta

Hakemus täytetään ’Hae tähän koulutukseen’ -painikkeen kautta. Jos täytät sähköisen hakemuksen ilman vahvaa tunnistautumista, tulee sinun vahvistaa hakemuksesi TE-toimistossa ennen hakuajan päättymistä. Koulutukseen valitaan hakemuksen ja valintahaastattelun perusteella tai suoralla non-stop-valintaperiaatteella.

Kerro hakemuksesi tarkemmissa perusteluissa kiinnostuksestasi tähän koulutukseen ja arvioi sen vaikutusta työllistymiseesi. Jos sinulla on jo tiedossa työnantaja, niin anna myös yrityksen tiedot hakemuksesi perusteluissa. Jos olet hakenut samaan aikaan myös muihin työvoimakoulutuksiin, merkitsethän koulutukset tärkeysjärjestykseen. Koulutuksen valinnat ja aloitukset tehdään paikkatilanteen mukaan. Koulutukseen valitaan ensisijaisesti puhelinkeskustelun perusteella. Vastaathan TE-toimiston 0295-alkuisesta numerosta saapuviin puheluihin.

Koulutusvalintojen etenemistä voi seurata TE-palvelujen Oma asiointi -verkkopalvelun kautta osoitteessa www.te-palvelut.fi

 

Hae koulutukseen

Hae koulutukseen

Lisätiedot

Tietoa koulutukseen hakeutumisesta ja sen aikana maksettavista taloudellisista etuuksista saat TE-palveluiden koulutusneuvonnasta puhelimitse maanantaista perjantaihin klo 9.00–16.15 numerosta
0295 020 702. Koulutusneuvonnan löydät myös Facebookista osoitteella
www.facebook.com/koulutusneuvonta

Työvoimakoulutus on opiskelijalle maksutonta. Koulutuksen ajalta maksetaan työttömyysetuutta ja kulukorvausta. Lisätietoa työvoimakoulutuksesta>> 

Koulutuksen yhteyshenkilöt

Valkeakosken ammattiopisto

lehtori, opettaja
Ilari Wester
puh. 044 706 1060
ilari.wester(at)vaao.fi.

toimialapäällikkö
Teknologia ja rakentaminen
Kai Ollila
puh. 044 493 1984
kai.ollila(at)vaao.fi

Hyviä syitä opiskella VAAOssa

Ilmapiiri

VAAO sykkii elämää, innostusta ja tekemisen tahtoa.

Kaikki lähellä

Kaverit, kaupungit, koulut, opinnot ja muu keskeinen.

Tuntuma työelämään

Hyvät verkostot työelämään luodaan jo opiskeluaikana. VAAOn kautta löydät hyvät työssäoppimispaikat ja työpaikoilla näet alan uusimmat kuviot.

Hyvät tilat

Ajanmukaisissa oppimisympäristöissä ja aidoissa työtilanteissa opiskelu sujuu.