VAAO

9.5.2018

Asuuko teillä taitaja?

Valkeakosken ammattiopisto, VAAO. Kuva messuhallin Taitajakisa-mainoksesta.

Kauppalehti kirjoitti artikkelin hiusalan huippuosaajasta, jonka työ on vienyt Lontooseen, Sassoon Academyyn kouluttamaan kampaajia kaikkialta maailmasta. VAAOsta valmistunut opiskelija puki unelmilleen työhaalarit jo opiskeluaikana ja on nopeasti edennyt kohti tavoitteitaan. Mikä on tilanne teillä kotona – millaiset taitajat ovat nousemassa keväällä omille siivilleen? Kohti seuraavaa tavoitetta?

Nopeasti muuttuvassa maailmassa ei enää voida pohtia nuoren kanssa sitä, mikä sinusta tulee isona. Sen sijaan kodeissa tulisi keskustella siitä, mihin sinä suuntaat seuraavaksi. Jokainen nuori tarvitsee toisen asteen tutkinnon edetäkseen kohti omaa työuraansa. Ensimmäinen perustutkinto ei määritä koko loppuelämää, vaan avaa uusia mahdollisuuksia työuralla etenemiseen ja jatko-opintoihin. Ammatillisen koulutuksen vaihtoehdoista tulisi löytää se ala, josta on kiinnostunut. Tärkeää olisi tutkailla myös työllistymismahdollisuuksia. Ensimmäisen työpaikan kautta on helpompaa lähteä miettimään seuraavaa urapolkunsa tavoitetta. Esimerkiksi kone- ja tuotantotekniikan eli metallialan osaajista on valtava pula. Metallialan opinnot ja osaamisen osoittaminen työelämässä jo opintojen aikana ovat avain työllistymiseen. Tulevaisuudessa tarvitaan monenlaista osaamista, joten yhden perustutkinnon takana on monta erilaista ovea avoinna. Tärkeää on, että nuori ei juutu ajatukseen, että työ pysyy samana läpi työuran tai että tässä ja nyt on oltava varma, mitä haluaa tulevaisuudessa tehdä.

Jos tulevaisuus mietityttää, kannattaa ensi viikolla suunnata Tampereen Messu- ja urheilukeskukseen. Ammattitaidon suomenmestaruuskisat 14.-17.5. tarjoavat läpileikkauksen siitä, millaiset puitteet ammatillinen koulutus parhaimmillaan opiskelijalle tarjoaa. Tapahtuma on kaikille avoin eikä pääsymaksuja peritä. Taitaja2018 -tapahtumassa nuoret tulevaisuuden osaajat ja ammattilaiset kilpailevat ammattitaitokilpailun SM-mitaleista noin 45 eri ammattialalla yli neljänsadan kilpailijan voimin. VAAOsta kilpailee 9 opiskelijan joukkue omissa lajeissaan. Lisäksi VAAO järjestää kolme kilpailulajia, jotka ovat kauneudenhoito, yrittäjyys ja talonrakennus; kirvestyöt. Olemme isolla joukolla opiskelijoiden kanssa osana myös muita tapahtumajärjestelyjä.

Osassa kilpailulajeista nähdään myös kansainvälisiä kilpailijoita sekä lukio- ja ammattikorkeakouluopiskelijoita näyttämässä osaamistaan. TaitajaPLUS-ammattitaitokilpailun pääosassa ovat erityistä tukea tarvitsevat opiskelijat. Lisäksi yläkoululaisten kädentaitokilpailu, Taitaja9-finaali, järjestetään tapahtuman yhteydessä.
Tapahtumasta löytyy myös alakohtaisia esittelyjä, seminaareja, ammatti- ja yritystori sekä paljon muuta hyväntuulista menoa ja meininkiä.

Nuori tai aikuinen – tule käymään messuosastollamme. Unelmien päälle on aina puettava työhaalarit. Omasi saattavat odottaa VAAOssa!

Saatat kiinnostua myös näistä

Lue kaikki artikkelit

Valkeakosken ammattiopisto, VAAO. Selfie kolmesta hiusalan opiskelijasta. Kaikki kolme katsovat ja hymyilevät kameralle.

VAAO

Taitaja2023 semifinaaleista kohti finaaliviikkoa!

Lue artikkeli
Valkeakosken ammattiopisto, hymyilevä kasvokuva naishenkilöstä.

VAAO

Kirsti Sand – vuoden 2021 VAAOlainen!

Lue artikkeli
Valkeakosken ammattiopisto, VAAO. Kuvakollaasi Porin Taitajat2022.

VAAO

VAAOn Taitaja semifinaalijoukkue

Lue artikkeli

Tilaa VAAOn uutiskirje

Lähetämme viestejä maltillisesti. Emme luovuta sähköpostiosoitteita ulkopuolisille.

Heräsikö jotain kysyttävää?

Autamme mielellämme.

Katso yhteystiedot

Siirry takaisin sivun alkuun