Kuukausittainen arkisto: lokakuu 2019

Kehity sisustusalan taitajaksi ammattitutkinnon koulutuksessa

Tiina Sahi, opiskelija (Sisustajan koulutus), Valkeakoski ”Uudistuneiden tutkinnonperusteiden mukainen koulutus tarjoaa laajan ja monipuolisen sisustusalan ammatillisen osaamisen. Käytännössä koulutuksen käynyt voi hyödyntää osaamistaan hyvin monenlaisissa erilaisissa työtehtävissä kuten esimerkiksi sisustusalan assistenttina ja keittiö-/kylpyhuonemyyjänä. Tutkinto antaa myös hyvän pohjan sisustusalan yrittäjyyteen. Opinnot voi mukauttaa oman elämäntilanteen mukaan, esimerkiksi opiskellen työn ohessa.” VAAOssa alkaa 27.1.2020 Sisustajan (Taideteollisuusalan ammattitutkinto)… Read more »

Sisustusalan artesaanin koulutuksella monipuolisiin alan tehtäviin

Keily Koger, opiskelija (Sisustusalan artesaanin koulutus), Valkeakoski ”Opiskeluun on kuulunut todella paljon projekteja asiakkaiden kanssa. Oppiminen tapahtuu pääsääntöisesti käytännön tekemisen kautta. Tästä koulutuksesta valmistuvan työnkuva on hyvin monipuolinen: voi työllistyä esimerkiksi pintakäsittelijäksi, visualistiksi (myyntipaikkojen rakentaminen) tai sisustusmyyjäksi. Koulutuksen kautta voi haastaa itsensä kehittymään ammatillisesti uudelle tasolle.” VAAOssa alkaa 27.1.2020 Sisustusalan artesaanin koulutus. Koulutukseen voi hakeutua… Read more »

Valtakunnallinen oppisopimusviikko 7.–20.10.2019

Oppisopimusviikko järjestetään valtakunnallisesti 7.-20.10.2019 ja se ulottuu tänä vuonna poikkeuksellisesti kahdelle viikolle. Oppisopimusviikko on osa samaan aikaan vietettävää European Vocational Skills Week’iä. Oppisopimusviikon ohjelma VAAOssa: Oppisopimus ja työllistyminen Torstaina 10.10.2019 klo 12.00 – 15.00: Työelämässä oppimisen päivä Väinölän luentosalissa.  Oppisopimusinfo koko tapahtuman ajan – Askarruttaako OPSO TULE KYSYMÄÄN! Tule myös kuuntelemaan yrittäjien ja työnantajien mietteitä työelämässä oppimisen… Read more »

Vuonna 1985 valmistunutta liikuntasalirakennus Toivolaa, odottaa peruskorjaus tai purkaminen.

Valkeakosken seudun koulutuskuntayhtymä on päättänyt siirtää opetuksen kokonaan pois liikuntasalirakennus Toivolasta. VAAOn Väinölän laajennusosan ja Toivola –rakennuksen osalta on ryhdytty toimenpiteiden suunnitteluun ja suorittamiseen. Väinölässä laajennuksen osalta tiivistämisen, ilmastoinnin säätämisen ja kuivan sisäilman raportin suositusten mukaiset suunnittelutyöt on aloitettu. Työt siirtyy toteuttamisvaiheeseen välittömästi suunnitelmien valmistuttua. Toivolan(liikuntasalirakennus) osalta kartoitetaan peruskorjauksen ja sen vastaavan uuden rakentamisen kustannukset…. Read more »