Kuukausittainen arkisto: syyskuu 2019

VAAOssa kansainvälistä tunnelmaa: YEUGO -Work APPlication for Europe II -hanke etenee.

Tällä ja ensi viikolla VAAOlla on tarjolla kansainvälistä tunnelmaa, kun 27 vierasta saksalaisesta yhteistyökoulusta Wilhelm-Emmanuel-von-Ketteler Berufskollgista sekä 13 vierasta virolaisesta yhteistyökoulusta Rakvere ametikoolista on paikkakunnalla 16.9.-28.9. Vierailu on osa Erasmus+ -kumppanuushanketta YEUGO – Work APPlication for Europe II, jossa suunnitellaan ja tuotetaan mobiiliapplikaatio työ- ja elinolojen vertaamiseen kumppanimaissa. Hankkeen etenemistä voi seurata myös hankkeen somekanavissa: Facebook:… Read more »

Ensimmäinen VAAOsta suoraan HAMKiin jatkanut opiskelija aloitti opintonsa ammattikorkeakoulussa

Eevi Helin valmistui viime keväänä VAAOsta merkonomiksi kansainvälisessä toteutuksessa. Jatko-opintopaikkaa ei kuitenkaan tarvinnut jännittää, sillä Eevi oli jo aiemmin varmistanut paikan Hämeen ammattikorkeakoulun International Business -koulutusohjelmassa, ja vieläpä ilman pääsykoetta. Eevi suoritti merkonomiopintojensa aikana väyläopinnot HAMKiin. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että merkonomiopintojen yhteyteen suunniteltiin 30 opintopistettä tradenomiopintoja Hämeen ammattikorkeakoulun englannin kielisessä International Business –koulutuksesta. Hyvä… Read more »