Kuukausittainen arkisto: joulukuu 2018

Vuoden 2018 VAAOlainen on Katariina Autio

Valkeakosken ammattiopistossa (VAAO) on jatkunut vuodesta 2012 alkaen hieno perinne, jossa henkilökunta valitsee äänestyksellä keskuudestaan vuoden VAAOlaisen. Tänä vuonna Vuoden VAAOlainen valittiin seitsemännen kerran. Valittavan kriteereitä ovat positiivisen ja kannustavan ilmapiirin luominen sekä aktiivinen toiminta hyvän työyhteisön kehittämiseksi VAAOn arvojen: Vastuullisesti yhdessä, Asiakaslähtöisesti, Ammattitaidolla, Osaamista kehittäen, mukaisesti. Tänä vuonna vuoden VAAOlaiseksi valittiin koulutuspäällikkö, lehtori Katariina… Read more »

Kansainvälisen kaupan merkonomit opintomatkalla Roomassa!

Kansainvälisen kaupan merkonomien opinnot huipentuivat opintomatkaan Italian Roomaan marraskuussa 2019. Opiskelijoiden suunnittelemalla opintomatkalla oli mukana myös lehtori Petri Kautto. Lukemalla opiskelijoiden matkapäiväkirjan, pääset mukaan Rooman tunnelmiin. ”Aloitimme matkan maanantaina 19.11. Tapasimme koko porukalla Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja lensimme sieltä Roomaan, Fiumicinon kentälle. Suunnistimme hotellille ja vietimme loppuillan hotellin lähialueisiin tutustuen. Seuraavana päivänä ohjelmassa oli tutustuminen Vatikaaniin,… Read more »